maanantai 6. huhtikuuta 2015

♥115 Riders Inn 100cm ja 110cm

Osa 1/2

Lauantaina oltiin Hyvinkäällä hyppäämässä kaksi luokkaa, ja oli kyllä tosi kiva päivä! Radat sujui hyvin ja olen oikein tyytyväinen sekä omaan, että Codan tekemiseen. Maneesi oli myös todella upea, ja Riders Innin kilpailuihin tulee kyllä varmasti vielä osallistuttua. Ypäjän kisoista en löytänyt kuvia pstaukseksi asti, joten skippaan siitä toisen osan, Riders innistä on kuitenkin varmuudella tulossa myös lisää kuvia :)

 

© Jade Limpi

     100cm sujui tosi kivasti. Rata tuntui oikein kivalta, eikä puomeja tullut alas! Jokatapauksessa uusinta jäi väliin harmillisen yhden yliaikavirheen takia. Laaja halli sai helposti ottamaan turhankin isot tiet, ja seinien nuoleminen kostautui. Tulokseksi siis 1vp. mutta olen rataan tosi tyytyväinen, ja Coda toimi oikein nätisti uudessa paikassa, mitä nyt ei aluksi suostunut mennä maneesiin sisälle :D
     Ennen ensimmäistä estettä otin pari ympyrää että sain Codan kuulolle, ja en saanut niitä leikattua videosta koska padin muisti oli niin täynnä ettei antanut trimmata videota. Ensimmäiselle ihan ok, toiselle vähän villisti, mutta siitä eteenpäin kaikki meni juuri niinkuin olin suunnitellutkin. Välit ja etäisyydet meni nappiin, ja tosiaan hyppäsin uusinnan kaksi estettä, koska kello kilahti vasta ysin jälkee, ja olin jo tähtäilemässä kympille niin menin sitten senkin (jonka kohdalla video juuri pysähtyy). Kuitenkin radan jälkeen hymy nousi huulille, ja olin tosi tyytyväinen :)


     110cm oli myös oikein hyvä! Mun mielestä esteet oli aika pieniä, ja radat sopivan helppoja. Sarjan a-osalta ihan oma puomi, mutta muuten tosi hyvä rata, sieltä se tasaisuus alkaa taas löytyä :) Tähänväliin vielä pakko kehua pohjia, oli kyllä kaiken hehkutuksen arvoinen! En tässä selittele enempää, katsokaas video ja muodostakaa oma mielipide. Itse olen kuitenkin molempiin ratoihin todella tyytyväinen!




Oli kiva päivä! Muistakaa, että meidän youtubea seuraamalla näette kaikki videot ennen kun ne tulevat blogiin!

 

♥: Idde

 

 

2 kommenttia:

  1. Tosi tasaista menoo. :) Tuo maneesi näyttää kyllä niin upeelta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) maneesi oli kyllä tosi hieno!

      Poista