torstai 31. heinäkuuta 2014

♥13 Riihimäen alue-este osa 2/2

Vihdoinkin kuvia!

Olin tosiaan mökillä, ja sain julkaistua tämän vasta nyt, mutta tässä nyt kuvapostaus Riihimäen kisoista, joiden tulokset ja videot löydät tästä postauksesta :) Ensimmäinen kuva on 90cm, ja loput metristä (paitsi yksi on verkasta).




Kolme ensimmäistä kuvaa (c) Riitta Kullberg

Kaksi edellistä (c) Nea Rinnetmäki
Loput kuvat (c) Heidi Pietikäinen, kiitos kaikille kuvista :) !

Verryttelystä



reps :D

Mikä oli sun lempikuva? Seuraavat kisat onkin jo sunnuntaina Hyvinkäällä :)

 

♡:Idde


tiistai 29. heinäkuuta 2014

♥12 Hanko shw + pienissä häissä

Hanko Sea Horse Week


     Coda oli Tuiskun kanssa hangossa pe ja la luokissa 120cm ja 130cm. Itse en valitettavasti päässyt mukaan koska perjantaina olin vielä viimeistä päivää töissä, ja lauantaina oltiin häissä. Äiti oli kuitenkin pe mukana ja iskä molempina päivinä :)


     Perjantaina 120cm luokassa oli yli sata starttia, eli luokka jaettiin kahtia. Coda oli kaikkiaan kymmenes, mutta jaon myötä sijoittui viidenneksi :) 

ruusuke ja ruokaa :D

     Lauantaina 130cm tulos oli 0/4, eli puhdas perusrata ja uusinnasta neljä virhepistettä. Itsehän en paikalla ollut, mutta Tuisku kertoi Codan hypänneen hienosti :) Uusinnan viimeisestä esteestä Coda oli tiukan kurvin päätteeksi mennyt ohi, mutta muuten rata oli ollut hyvä, hieno Coda ensimmäisessä avoimessa 130cm luokassa!


     Lauantaina oltiin tosiaan Vihdissä häissä, jonka jälkeen käytiin vielä tallilla ottamassa Hangosta saapunut vadelmavene vastaan. Hoidettiin Coda hyvin ja sunnuntaina se saikin ansaitun maastokävelyn :)

kerrankin jotain muuta päällä kun ratsastusvaatteet 8)


Nyt lomaillaan Codan kanssa pari päivää, itse olen mökillä ja Coda pääsee kävelykoneeseen :)

♡:Idde

torstai 24. heinäkuuta 2014

♥11 Viikon blogihaaste

Mitä hevoseni tekee, kun . . .


Kisakuvia odotellessa teen Tiian tämän viikon blogihaasteen, haasteeseen voi osallistua kuka vaan ja tarkemmat ohjeet löytyy täältä.

 

Ratsastus:

 ...nousen selkään? Aluksi Coda ei ihan tajunnut jakkaralta nousemista ja yritti vähän lähteä kävelemään, nykyään kuitenkin seisoo nätisti :)
...kävelen pitkin ohjin alkukäyntejä? Vaikka Coda onkin kiva ja kiltti, pidän alkukäynneissä usein ohjat puoliksi tuntumalla. Harvemmin se säikkyy mutta jos se säpsähtää niin sen reaktiot on melko rajut, yleensä etenkin lämpimällä ilmalla se kävelee/laahustaa vaan eteenpäin.
...se ei jaksaisi lähteä töihin? Se kattoo mua silleen "älä jaksa"-ilmeellä ja ei sillon tule tarhasta kun huutaa (vaikka yleensä aina tulee kun huutaa nimeltä).
...pyydän sitä vaihtamaan laukkaa? Kun Coda tuli meille joulukuussa, se osasi vaihtaa vaan etujalat ja esteen päällä. Nyt sille on opetettu vaihdot kunnolla ja Tuiskun kanssa tekeekin ne aina hyvin. Ite säädän välillä jotain jolloin se alkaa pomppia laukassa paikallaan mutta usein tulee ihan hyviä vaihtoja. Sen tyyli vaihtaa on kuitenkin melko ilmava ja jos ei tietäisi että se on vaihto niin vois luulla esim. pukiksi :D
...se pelkää jotain estettä? Coda ei yleensä pelkää mitään esteitä mutta jos se jotain kattoo niin vähän tuiojottaa, ei kuitenkaan kiellä koskaan :)
...maastossa pitäisi mennä ojan yli? Meillä on muutama oja esim. hiitin ja tien välissä ja Coda kävelee niiden yli nätisti, jos vettä niin saattaa myös vähän loikata yli.
...tipahdan? Oon tippunut Codalta vaan kerran ihan ekoina päivinä, sillon se lähti maneesista pellolle karkuun. Nyt luulen että se saattaisi jäädä odottamaan kun luottamussuhde on kunnossa, ei kuitenkaan olisi tarkoitus tippua :p
...maastossa tulee traktori/joku muu iso auto vastaan? Coda ei sano mitään. Sitä ei mitkään moottorijutut hätkäytä, paljon kamalampia on esim. pienet ponit tai kivet :D
...käytän raippaa? Ottaa takajalat alle hyvin jos kouluraippa. Esteraipasta saattaa vähän liikkua reippaammin.

kypärän hihna vähän kierteellä...


Hoitotoimenpiteet:

...puhdistan kaviot? Coda nostaa kyllä hyvin mutta ei jaksa pitää kauaa ylhäällä, saan ite pitää sitä ylhäällä :D
...pesen sitä? Muuten jees mutta jos suihkutan päätä niin se nostaa sen ylös tai juo.
...laitan sille suitset? kuolaa XD
...kiristän satulavyötä? Ei mitään..
...suhkutan hyttysmyrkkyä? Saatta pyoriä vähän mutta ei nyt kuitenkaan paikalta poistu.
...haen sen sisälle tarhasta? Tulee portille kun huutaa :)

Letit purettu :D

Sekalaiset:

...se on yksin tallissa/tarhassa ja muita hevosia ei ole näkyvissä? Chillaa vaan..
...se karkaa? Ei oo muuten karannut kun sillon kerran kun tipuin ja sillon lähti pellolle.
...se näkee uuden hevosen? Haluis mennä moikkaamaan :)
...se maistaa jotain pahan makuista? Sylkäsee pois
...se kerjää ruokaa? Tulee tuuppimaan turvalla
... se lastataan? Kävelee kiltisti autoon/traikkuun :)

Mitä hevosesi tekee juuri nyt? Tarhailee ja seurustelee tarhakavereiden kanssa tai sit Tuisku on sillä ratsastelemassa :)

meijän selfiet vähän tärähti :D

Osallistukaa toki haasteeseen ja arvostelkaa uusi ulkoasu :)

 

♡:Idde



tiistai 22. heinäkuuta 2014

♥10 Faktahaaste

Kisapostauksen toinen osa on kyllä tulossa heti kun saan niitä kuvia, tähän väliin kuitenkin haaste. Minut haastoi Tilda tästä blogista.

Ohjeet: Haastetun pitää kertoa itsestään 11 faktaa, vastata haastajan 11 kysymykseen, keksiä itse 11 kysymystä ja haastaa 11 bloggaajaa, joiden blogissa on alle 300 lukijaa.


11 faktaa minusta:
  1. En ollut pienenä kiinnostunut hevosista vaikka ratsastin ja se oli ihan kivaa mutta en ollut mikään "hevoshullu" enkä halunnut hoitaa itse hevosiani/ponejani
  2. Olen ratsastanut neljässä ratsastuskoulussa yhteensä n. 11-vuotta ennen oman hevosen saamista
  3. En muutama vuosi sitten edes halunnut omaa ponia tai hevosta
  4. Meillä on ollut aijemmin yksi ylläpitohevonen ja yksi hevonen puoli-ylläpidossa
  5. Etsittiin hevosta monta kuukautta
  6. Kun käytiin kokeilemassa Codaa, en muistanut jälkeenpäin millainen se oli ratsastaa. Äiti keventeli sillä pari kierrosta ja ostettiin se kun ei muistettu että siinä olisi ollut ainakaan mitään negatiivista :D
  7. Olen kilpaillut myös aikaisemmin paljon koulua, kuitenkin Codan kanssa vasta yhdet takana
  8. Esteillä ennen Codaa olen kilpaillut 90cm asti ja nyt Codan kanssa viikonloppuna menin ekan metrini
  9. Isoimmat esteeni olen hypännyt Tanskassa kun olin kokeilemassa hevosia (120-135cm rata)
  10. Mulla menee tallilla yleensä n. 4-8 tuntia, ja nykyään voisin vaikka vaan lappaa paskaa tarhasta koko päivän
  11. Meillä on Codan lisäksi neljä kissaa ja yksi kana (joka on ylläpidossa meidän tutuilla maalla :D)
Pomo, Amadeus, Naomi ja Muusa <3

11 kysymystä haastajalta:

1. Millaisella tallilla aloitit ratsastuksen?
-Aloitin ratsastuksen Equstomissa, täällä :)

2. Minkä niminen oli ensimmäinen sinulle todella rakas hevonen? Kerro siitä jotakin?
-Varmaan kaikista rakkain on Coda <3 Mun 7-vuotias estehevonen joka toimii tän blogin päätähtenä :)

3. Mikä on lempi hevosrotusi? Lempi ponirotu?
-Ihan pv, täykkäriäkin saa olla sopivasti, eli Coda ;) Risteytysponeista jäänyt hyvä kuva, estetykkeinä toiminut ainakin itellä aina kivasti.

4. Millaisia blogeja tykkäät lukea? 
-Esteblogeja, mielellään taso alue- tai kansallinen ja esteet + 90cm :) tietysti kirjoitustyyli ja kuvat yms vaikuttaa myös mutta sisältö tärkein !

5. Mikä hevosalan ammatti on sinusta kiehtovin? Miksi?
-Ratsastuksenohjaaja, tykkään kommunikoida ihmisten kanssa ja jakaa omia tietojani muille, osaan myös mielestäni bongata ongelmakohtia omien hyvien valmentajien ansiosta :)

6. Oletko enemmän koulu -vai esteratsastaja?
-Este :)

7. Miksi olet painottunut juuri edellä valitsemaasi ratsastuksen lajiin?
-Mielestäni esteissä on vaan sitä jotain !

8. Mikä on paras lukemasi ratsastuskirja, jossa on esim. erilaisia harjoituksia?
-En lue kirjoja.

9. Millaista ominaisuuksista pidät  hevosissa?
-Kuuliainen, tasokas, kapasiteesikas (onks toi ees sana? :D), kiltti, seurallinen, Coda :)

10. Ponin vai hevosen selässä? Miksi?
-Hevonen, ponit on jo vähän pieniä ja vika ponivuosikin loppuu tänävuonna.

11. Suosikkieläin hevosten lisäksi? Miksi?
-Kissa :) meillä on neljä ja ne on ihania!

Riihimäki 20.7 ja iloinen ratsukko :)
 11 kysymystä haastetuille:
  • Kauan olet ratsastanut?
  • Este- vai kouluratsastus?
  • Onko sinulla omaa hevosta/ponia?
  • Milloin ja miten aloitit ratsastuksen?
  •  Milloin ja miksi aloitit blokkaamisen?
  • Millaisia blogeja luet?
  • Onko sinulla muita eläimiä?
  • Kilpailetko?
  • Jos vastesit edelliseen kyllä, missä lajissa ja millä tasolla?
  • Millainen olisi unelmiesi hevonen/poni?
  • Ratsastaako perheessäsi muut?

Coda piehtaroimassa!
 Haastan:
Vähän häikäs :D

 

Hyvää kesää kaikille ja linkatkaa tekemänne haaste kommentteihin niin pääsen lukemaan :)

 

♡:Idde

 

 

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

♥9 Riihimäen alue-este osa 1/2

Kisat ja eka yhteinen 100cm takana!

Kisapostaus tulee nyt kahdessa osassa, koska en ole kuvia vielä tässä ajassa saanut mistään. Tästä osasta kuitenkin näet miten meillä meni, sekä videot molemmista radoista!

Päästiin just tummia ukkospilviä karkuun, koko aamupäivä vietettiin kuitenkin kovassa helteessä!

90cm

 

      Verryttelyssä Coda tuntui kivalta, ja koska ilma oli niin lämmin niin verryttelin säästeliäästi. Käveltiin hyvin, vähän ravia ja laukkaa + muutama verkkahyppy. Radalla Coda oli melko virkeä, ja vaikka videolla ei mun mielestä näykkään, niin selkään tuntui välillä jopa että se vei mua ihan 5-0 :D
     Rata meni kokonaisuudessaan hyvin ja puhtaasti! Tulos siis 0/0 ja sija 13/35, tulokset löydät tästä ja videon alta. Tyytyväinen saa olla, hieno coda <3

100cm

 

     Metriin verkkailin hattel-horsen vahvistuksen silmän alla ja sainkin tosi hyviä vinkkejä! Muutama hyppy ja sitten radalle. Kuulema jäi paikka paikoin vähän pohkeen taakse mutta rata meni omasta mielestä ensimmäiseksi metriksi tosi hyvin :) puhdas rata siis ja sija 10/33 = ensimmäinen ei-sijoittunut! Tuloksiin pääset tästä. Oon kyllä ylpee Codasta, toki olisin voinut monessa kohtaa ratsastaa paremmin mutta tuettiin kuitenkin toisiamme parhaan mukaan ja se riitti :) Ainahan sitä parantamisen varaa löytyy mutta nollaan saa aina olla tyytyväinen!


  Mielipiteitä ja postausehdotuksia kuunnellaan :)

 

♡:Idde

 

 

lauantai 19. heinäkuuta 2014

♥8 Ilman satulaa + Este-Jussi 2014

Tänään päätin jättää satulan talliin!

      Mentiin siis tänään ilman satulaa, ja äiti pääsi ottamaan kuvia joten niitä onkin nyt sitten ihan reilusti :) Laatu ei jälleen kerran päätä huimaa mutta eiköhän niistä jotain selvää saa. Olin pessyt jo huomista varten suitset joten menin noilla toisilla, niissä on kuitenkin vielä litteä kolmipala josta Coda ei kauheesti tykkää (vaihdetaan se normi kolmipalaan).


 

     Alkuun käveltiin pitkään ja sitten otettiin ravipätkiä molempiin suuntiin kaarevilla teillä ja suoralla uralla. Tehtiin kiemurauria ja ympyröitä ja välillä käveltiin. Syynä useisiin välikäynteihin on Codan iso ravi, joka tuntuu melko hyvin takapuolessa :D Iso säkä ei myöskään ravissa istumista helpota, mutta tykkään mennä ilman satulaa, ja on se hepallekin kivaa vaihtelua :)




     Laukkailtiin molempiin suuntiin ja otettiin mukaan myös pari kavalettia. Niiden päältä äiti ei saanut kuvaa nappastua mutta porttikavaletilta kuva alla :) Yllä olevat kuvat ei ole missään järjestyksessä, ja en edes ole varma joka kuvasta ravaako vai laukkaako Coda :D



     Siinä siis muutama kuva tän päivän ridailuista :) Oliko kuvia teidän mielestä liikaa/liian vähän? Kommentoikaa alle, sekä postausehdotuksia otetaan ilomielin vastaan!
     Huomenna suunta on siis kohti Riihimäkeä, ja niissä merkeissä palaillaan sitten. Alla on viime kisoista pari kuvaa, luokka oli 90cm ja kyseessä siis Dumin Este-Jussi kilpailu :)



Kiva kun katsoit, ja tosiaan parantelu- ja postausehdotuksia otetaan vastaan :)

 

♡:Idde

 

 

perjantai 18. heinäkuuta 2014

♥7 Valmistautumista kisoihin

Viikonloppuna kisoihin Riihimäelle!

Maanantai

     Maanantaina mulla oli pitkästä aikaa estetunti, en saanut ketään kuvaamaan, koska äiti ja iskä on tällä viikolla Virossa. Kukaan kaverikaan ei sattunut samaan aikaan paikalle, paitsi Helmi, mutta oltiin samalla tunnilla. Mentiin n. 90-100cm rataa ja alkuun yksittäisiä tehtäviä.

Coda nautiskelee auringosta :)

Tiistai

 

     Tiistaina mulla oli Empun koulutunti, Coda oli tosi kivan tuntuinen ja liikkui rehellisesti takapäätä käyttäen. Oltiin lähinnä ympyrällä + muutamat avot ja lisäykset suoralla uralla, Coda oli hieno ja valmennuksesta jäi hyvä maku suuhun :)

Tämä kuva on jo aikaisemmin otettu, mutta myös empun valkusta !

Keskiviikko

 

     Keskiviikkona oltiin Vuokon kanssa Tuiskun puomi/kavaletti-tunnilla, ja tehtiin uusintatyyppistä rataa pienillä teillä. Coda oli tosi hyvä ja aijonkin ehkä hyödyntää Codan pienillä teillä hyvin toimimista sunnuntaina kisoissa.
     Ajatuksena olisi mennä 90cm perusrata rauhassa, isoilla teillä ja tasaisesti, mutta uusinnassa (jos päästään, aina tähän asti ollaan päästy mutta eihän sitä koskaan tiedä!) voisin nipistää pikkusen teistä ja ottaa ihan vähän eteen. Mikään voitonkiilu silmissä-kaahaaminen ei siis ole kyseessä, vaan pieni uusintaan totuttelu. Codalla ei ole uusinnassa vielä aikaa ratsastettu, mutta pikkuhiljaa :) Metri kuitenkin kokonaan isoja teitä käyttäen.

Tunnin jälkeen mentiin hiitille loppukävelyille. Codalla taas korvat sojottaa tuttuun tapaan :D

Torstai ja perjantai

 

     Torstaina Codalla kävi fyssari ja minijumit saivat kyytiä :) Juuri Virosta palannut äiti kävi syöttelemässä + tekemässä ruuat, ja itse suuntasin treenailemaan biisejä Rhesan kanssa. Tänään äiti käy kävelyttämässä ja ehkä juoksuttamassa Codan, ja huomenna jompi kumpi verkkailee rennosti.


Jos joku on tulossa su Riksuun kuvailemaan niin ottaisin mielelläni kuvia vastaan, olen myös valmis maksamaan hyvistä! Ida Kuisma- C-Hermano de Contact Z, ollaan 90cm 19. ja 100cm 23. lähtijöitä ellei tule jälkkäreitä. Kisanumero on 11, ja sähköposti on ida.kuisma@gmail.com :)


Kiitos kun luit ja kuuntelen mielelläni postausehdotuksia :)

 

♡:Idde

 

 

lauantai 12. heinäkuuta 2014

♥6 Koulusuojat jalkaan

Mitä me ollaan puuhailtu loppuviikosta?


     Tällä viikolla me ei olla hypätty ollenkaan, kun viimeviikko oli niin estepainotteinen. Koulupuolta onkin työstetty senkin edestä, ja kevyempiä päiviä on välissä ollut.
     Keskiviikkona mulla oli Emilia Kaikkosen kouluvalmennus. Emppu käy meillä rakella valmentamassa lähes joka viikko, ja yleensä tiistaisin tai keskiviikkoisin me käydään Empun valmennuksessa. Tiistaina Codalla oli vapaa, ja se olikin valmennuksessa tosi hyvän tuntuinen!


Kuvien laatu ei varmaan enää edes yllätä :D
     Torstaina Codalla pidettiin tosi kevyt päivä, käytiin vaan maastossa kävelemässä ja vähän hölkkäämässä. Otettiin oikeen rennosti ja jätettiin satulakin talliin, molemmilla oli kivaa ötököitä lukuunottamatta :)

Shortsit ja crocsit koska helle :D
     Perjantai ja lauantai vietettiinkin sitten kouluratsastuksen parissa, kun trailerin nokka kääntyi kohti Pornaisia. Käytiin siis Codan kanssa pienimuotoisessa kahden päivän tehovalmennuksessa lahassa, ja pitäisi kyllä aina muistaa kun itsenäisestikin ratsastaa että vaatii itseltään ja hevoselta tarpeeksi eikä päästä kumpaakaan liian helpolla :)


     Huomenna äiti liikuttaa Codan ja mä aijon nukkua pitkästä aikaa puolille päiville! Sitten suuntaan kulmikseen palaveeraamaan esiintymisjuttuja ja tsekkaamaan kesällä vedettäviä biisejä :) Ens viikolla palataan taas esteiden pariin ja viikonloppuna onkin sitten Riihimäen alue-este, 90cm ja 1m.

Kiva kun katoit ja jää toki seuraamaan :)

 

♡:Idde



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

♥5 Savonlinnan viikonloppu

Savonlinna ooppera games 3-6.7

     Noniin, vihdoin pääsin tekemään tän postauksen, menee ehkä kuvapostauksen puolelle mutta menköön :) ! Mulla ei oo nyt konetta mutta tabletilla saan vihdoin tehtyä, kuvat ei ole laadukkaita...
     Eli siis lähdettiin äitin kanssa torstaina töistä jo kolmelta ja mentiin suoraan tallille, siellä pakattiin kamat autoon ja hepat traikkuun ja lähdettiin ajamaan kohti Savonlinnaa. Muut oli lähtenyt jo aikaisemmin ja niillä oli kuorkissa mukana viisi hevosta, Coda ja Sari matkusti nätisti meidän kyydillä traikussa :)
     Illalla oltiin perillä ja hepat jäi kiltisti jaboihin, Tuisku oli Codankin jo ridannut päivällä joten taluteltiin sitä vaan pitkän matkan jälkeen. Kun kaikki oli tallialueella valmista, ajettiin ihan lähellä olevalle leirintä-alueelle jonne meille olikin viety jo Savonlinnasta asuntovaunu valmiiksi odottamaan.

Ostettiin toi kingslandin riimu sieltä :)
     Perjantaina herätyskello soi vähän kuuden jälkeen, koska Coda oli ensimmäinen kahdeksalta alkaneessa 120cm luokassa. Kaikkien harmiksi aamu alkoi sateisissa merkeissä ja koko perjantain sadekuurot pyörivät Savonlinnan yllä. Kaikesta huolimatta Codan rata meni hienosti, ja vaikka sillä ei aikaa vielä edes yritetä ratsastaa, sijoittui se sijalle 12/71, eli hyvin lähti ooppera gamessit meidän osalta käyntiin! Radan näet tästä.

Kuva ei ole perjantailta koska sateessa ei kuvia napsittu mutta tältä näytti verryttelyalue.
     Perjantai-iltana osallistuttiin äitin ja Tuiskun kanssa ooppera games jatkoille, ja lauloin karaokessa kappaleen Beautiful. Päästiin nukkumaan ennen puoltayötä ja kello asennettiin soimaan taas kuuden pintaan. Coda oli taas ensimmäisessä luokassa ensimmäinen lähtijä, kun 130cm racing-luokka starttasi kahdeksalta. Ilma oli upea ja Coda meni hienosti! Taas puhdas rata ja toinen ruusuke oveen :) Ei voi olla kun onnellinen että omistaa niin hienon hevosen 130cm radan löydät täältä.


     Perjantaina ja lauantaina mentiin ilman satulaa kivoja maastoreittejä pitkin läheiselle järvelle, ja kuten kuvahaaste-postauksessa jo kerroinkin, me ei olla aikaisemmin Codan kanssa järveen päästy! Oli tosi kivaa vaikka Codaa jännittikin uusi asia aluksi, onneksi reunoilla oli kaisloja joita syödessä se rentoutui mukavasti. Lauantaina päästiin jo yli puolet pidemmälle ja Coda tykkäsi kahlailusta tosi paljon :)


     Hepat ei päässyt normaaliin tapaan tarhaan, joten käytiin kävelyttämässä ja syöttelemässä niitä, myös lihaksia hoitettiin bemerillä sekä jalkoja kylmättiin vedellä, jääpusseilla sekä linimentillä!

Perjantai oli osin sateinen mutta muut päivät vietettiin suurimmaksi osaksi auringonpaisteessa!
Päivittäinen bemer-hetki (lainariimu päässä) ;)
     Sunnuntaina tunnelmat oli jännät, koska Coda meni ensimmäistä kertaa 135cm luokkaan! Jälleen kerran luokka alkoi kahdeksalta aamulla, ja Coda oli ensimmäisten joukossa. Coda meni todella hyvin, mutta uusinnasta tuli yksi harmillinen pudotus kaksoissarjan b-osalta. Muuten rata oli hyvä ja tasainen, ja haluan kiittää Tuiskua taitavasta ratsastuksesta ja Codan eteenpäin viemisestä! Kaikki hevoset hyppäsivät tosi hyvin ja oli kyllä kaikinpuolin onnistunut reissu :) 135cm radan voit katsoa tästä.

Coda oli taitava!
Myös vaativa suhteutettu linja + kolmoissarja sujui ongelmitta.
Oma lempparikuva trippeliltä!

Kiitos kun luit :) !

 

♡: Idde