Lauantain ridailut
Kävin tänään aamupäivällä ratsastelemassa, ja Coda oli vähän villinä. Pomppi minne sattuu ihan innoissaan ja yritti ottaa pieniä lähtöjä niissä kuitenkaan onnistumatta. Alkuun kävelin ja ravailin ihan normaaliin tapaan, jonka jälkeen tulin yksittäistä puomia ravissa ja laukassa ympyrällä molemmista kierroksista.
Koska meillä ei ollut tällä viikolla maanantain puomi/kavatetti-tunnin lisäksi hyppäriä, tulin muutaman kerran puomin lisäksi vielä paria ristikkoa ja lopuksi yhden ristikko-okseri linjan. Coda oli alkuverkassa vähän vastusteleva, ja torstain vapaa oli selvästi poistanut pienetkin väsymyksen rippeet mukanaan. Coda oli ihan innoissaan, vähän ehkä liiankin (siis ennen hyppelyä).
Toisessa päädyssä maneesia oli maassa puomi, jota sitten ylitin ravissa ja laukassa. Coda tuli pikkuhiljaa kuulolle, jonka jälkeen otin hypyt ja ravailin loppuun. Coda oli hypätessä tosi hyvä! Painotan vielä että en suosittele hyppäämistä ilman valmentajaa, enkä itsekään hyppää kun ihan pieniä joskus.
Ratsastuksen jälkeen käytiin vielä kävelemässä tiellä. |
Oon kyllä tosi innoissaan joulukuusta, koska niin paljon on tiedossa monissa blogeissa erilaisia joulukalentereita! :) tätä video-joulukalenteriakin odotan niin innolla. :)
VastaaPoistaJee kiva kuulla :) toivottavasti tulee sellanen mistä tykkäät!
PoistaIte kans innolla odotan blogeissa alkavia joulukalentereita! Minkälaista joulukalenteria sul on tekeillä?
VastaaPoistaKiva :) sen näkee sitten, mutta sisältö koostuu erilaisista videoista !
PoistaTykkään tosi paljon aina tästä joulukuusta, kun moneen blogiin tulee joulukalenteri. Taidan jäädä seurailemaan millaisen tänne teet. :)
VastaaPoistaKiva kuulla ja tervetuloa seurailemaan :) (sori tämän päiväinen luukku tuli vähän myöhään teknisten ongelmien takia mutta jatkossa pitäisi ihan päivällä tulla!)
Poista