Keravan Horse&Rider - Hevosen uutuudet
3.10 käytiin Keravan Horse&Riderilla bloggaajatapaamisen merkeissä. Ihana Siiri oli tämänkin tapaamisen takana, vaikkei itse valitettavasti päässytkään lopulta paikalle. Ohjelmassa oli liikkeessä pörräämisen lisäksi myös mm. Taina Salmen pitämä erittäin mielenkiintoinen ruokintaluento, josta voitte lukea lisää Anniinan blogista. Kaikkien paikalla olleiden blogit löydät postauksen lopusta!
Aamulla mulla oli Tuiskun tunti, ja sen jälkeen kävin pikaisesti
kotona suihkussa, ja vaihtamassa vaatteet ennen Keravalle lähtöä.
Kiirehän siinä taas tuli, mutta onneksi pääsin kuitenkin ajoissa
matkaan, ja hakemaan Emmaa. Ajettiin sitten motaria alle 10min, ja me oltiinkin Nooran
jälkeen heti ekana paikalla, että ei sitten kuitenkaan myöhästytty
minuttiakaan :) Vähän ajan päästä kaikki muutkin saapuivat paikalle, ja
meille oli varattu heti alkuun kaikkia ihania tarjoiluja. Esiteltiin
itsemme ja kerrottiin vähän meidän blogeista, se tulikin tarpeeseen,
sillä en tuntenut paikalla olleista kunnolla kun Nooran ja Emman. Oli
kuitenkin tosi kiva tutustua taas uusiin saman henkisiin ihmisiin,
yhdistäähän meitä kaikkia ainakin bloggaaminen ja rakkaus hevosiin!
Keravan Horse&Rider on mulle erittäin tuttu liike jo sen edellisen omistajan ajoilta. Maria Niskasen omistuksessa liike on ollut nyt jokusen vuoden, ja sitä on myös laajennettu tilavammaksi. Itse asun melko lähellä Keravaa, ihan naapurikunnassa, joten kyseiseen hevostarvikeliikkeeseen on ollut aina suhteellisen lyhyt matka. Olen myös itse asunut Keravalla, mutta silloin tuli harvemmin käytyä Horse&Riderissa, sillä mulla ei ollut vielä omaa hevosta. Liike on kuitenkin aina ollut tosi viihtyisä, ja siellä on laaja valikoima erilaisia tuotteita niin hevselle, kuin ratsastajallekin. Horse&Riderin teltan voi myös bongata useista kesän kisoista!
Jottei paikalla olleiden bloggaajien postaukset olisi aivan samanlaisia, arvottiin taas jokaiselle oma aihe josta kirjoittaa. Mun aiheeksi tuli hevosen uutuudet, joista sitten kyselinkin Marialta ruokintaluennon päätyttyä. Hän kertoi että hevosten uutuuksia ei nyt syksyllä ole tullut juurikaan, mutta pari väriä on nyt nostanut selkeästi päätään niin hevosen, kuin ratsastajankin varusteissa. Nimittäin viininpunainen ja beige. Etenkin satulahuovista näiden värien lisääntymisen huomasi selvästi, sillä lähes jokainen merkki oli lisännyt niiden käyttöä. Eskadron oli myös tuonut viininpunaisen kokonaiseen mallistoon, jossa kyseinen väri koristaa hevosvarusteita päävärinä mustan ja valkoisen kanssa. Ehkä viininpunainen on tämän syksyn juttu?
Mitään ihmeellisiä uutuuksia ei hevosten varusteisiin nyt syksyn myötä ole tullut, mutta yksi tuote on kasvattamassa kovasti suosiotaan. Painetta tasaava laattavyö, eli panssari, on jokaiselle esteratsastajalle tuttuakin tutumpi varuste. Nyt kuitenkin panssaria muistuttavia isolla painetta tasaavalla laatalla varustettuja vöitä on rantautunut myös kouluratsastajien keskuuteen. Koulusatulaan tarkoitettu "panssari" on melko uusi keksintö, joka on lähtenyt leviämään nopeasti. Käyttäjien keskuudesta on kuitenkin tullut positiivista palautetta, että hevoset liikkuvat tämän vyön kanssa paljon vapautuneemmin. Tiedä sitten, kun henkilökohtaista kokemusta ei ole, mutta ainakin tuote kuulostaa omaan korvaan ehdottomasti kokeilemisen arvoiselta. Kyllähän sen voi uskoa, että hevosen on mukavampi liikkua, kun vatsan seudulle kohdistuva paine jakautuu tasaisemmin laajemmalle alueelle.
Muita merkittäviä uutuuksia ei hevostarvikerintamalle ole tämä syksy tuonut, mutta ehkä meillä on jo kaikenlaista, eikä uusia tuotteita enää tarvita. Toki jo käytössä olevia tuotteita tullaan varmasti jalostamaan vieläkin hevosystävällisemmiksi, ja hyvä niin, mutta eikös se niin sanota, että pyörää on paha keksiä uudelleen.
Käy toki kurkkaamassa muiden blogit ja postaukset seuraavista linkeistä:
Iso kiitos Horse&Riderille lämpimästä vastaanotosta, sekä muille bloggaajatovereille mukavasta päivästä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti