♥166 Kisapäivä Hyvinkäällä

Riders Inn 10.10

Lauantaina pääsin pitkästä aikaa kisoihin, ja voi että miten kivaa oli. Sopiva jännitys ja ihana hevonen kehässä, mahdollisuus suorittaa ammattilaisen rakentama rata, hypätä tiiminä, yhdessä. Se tekee mut onnelliseksi, ja sitä on ollut iso ikävä.

 © Taru Arola. Parin päivän päästä näätte lisää näitä kuvia :)!

     Hypättiin siis Lauantaina pelkkä metri, koska mulla on ollut niin paljon kisataukoa. Ensi viikonloppuna menen sitten taas 100cm ja 110cm, mutta ensin halusin alottaa varovasti. Kisat meni hyvin, ja Coda oli super. Se tuntui tosi kivalta hypätä, ja jo verkassa se teki kivoja hyppyjä ja oli avuilla. Radalla tein itse yhden pienen mokan suhteutetulla, enkä saanut laukattua viiteen askeleeseen vaikka tarkoitus oli. Väli oli vähän sujuva viisi askelta, mutta en edennyt tarpeeksi välissä, jolloin Coda joutui ottamaan tyhmän pikkuaskeleen ennen linjan toista estettä. Onneksi noin pienillä tuollainen ei ole vakavaa, ja puomitkin pysyi kannattimillaan. Tulokseksi siis puhdas rata, eli meni juuri suunnitelmien mukaan :) Säätäkääs mutterista laatuja paremmaksi!

linkki

     En todellakaan sano, että olisin saanut jokaiselle esteelle haluamani etäisyyden, tai että olisin osannut reagoida aina ajoissa, mutta olen tyytyväinen että osasin tehdä edes jotain oikein. Tällä tasolla kaiken ei tarvitse olla täydellistä, mutta toki ymmärrän että isommilla esteillä mun täytyy ratsastaa paremmin. Olen kuitenkin rataan ihan tyytyväinen, ja hyvillä fiiliksillä lähden lauantaina kohti Ypäjää! Olen iloinen jokaisesta radasta Codan kanssa, en siksi, että ne olisivat täydellisiä, vaan siksi, että saadaan suorittaa ne yhdessä. Kyllä me pystytään tähän :)
     Mun radan jälkeen hoidettiin Coda pois, ja äiti vei sen kotiin. Itse jäin auttelemaan Pyryä ja Anua, ja äitikin tuli vielä takaisin kun oli saanut Codan hoidettua loppuun. Ilta venyikin pimeän tuloon saakka, mutta hommat saatiin hoidettua ja meidän tiimille ropisi taas ruusukkeita. Ensi viikonloppuna tosiaan matkataan Ypäjälle, ja mä olen ihan innoissani että pääsen vielä osallistumaan muutamiin kisoihin ennen treenikauden alkua!

     Kilpakärpänen on kyllä purassut mua oikeen kunnolla, ja osaan suhtautua nykyään kisaamiseen vähän rennommin. Ennen en osannut nauttia siitä niin paljoa, koska mua jännitti aivan mielettömästi. Kisamatkalla en saanut alas muruakaan, ja hoin vaan itselleni että "kuka tekee itelleen jotain tällaista?!" Puristin koko matkan autossa ovenkahvaa, ja puhaltelin aivan stressissä :D En sano etteikö vieläkin jännittäisi, mutta sopivalla ja terveellä tavalla. Liiallinen jännittäminen on siirtynyt sivuun rutiinin myötä, ja osaan nauttia kisamatkoista. Auton kahvat säästyvät pusristukselta, pystyn syömään aamulla ainakin puolikkaan leivän, ja puhaltelun sijasta mun kasvoilla on hymy. Ja voin sanoa että se hymy on aito.