torstai 1. lokakuuta 2015

♥163 Bloggaajatapaaminen Veljekset Wahlsténilla

Wahlsténilla 26.9


Perjantaina oli mukava päivä, kun Siiri oli järjestänyt bloggaajatapaamisen Veljekset Wahlsténille Lahteen. Perjantaina mulla oli vikat ylppärit, joka tarkoittaa sitä että saan mun elämän takaisin, sekä blogin taas rullaamaan aktiivisemmalla tahdilla. Wahlstén oli mulle ennestään melko vieras, mutta oli ilo tutustua kyseiseen yritykseen, sekä aivan ihaniin bloggaajakolleegoihin :)



© Jilla


     Aamulla lähdin matkaan ensin koukkaamalla Jumbon kautta, josta hain kyytiin Liinun. Sitten ajettiin tallille, jonne mun piti tiputtaa trailerin avain ja joku osa, kun ne oli unohtunut mun autoon, ja Codan ja Sarin piti päästä Ypäjälle meidän traikulla (siitä lisää myöhemmin). Aikaa oli kuitenkin varattuna tarpeeksi, ja ehdittiin ajoissa Lahteen! Moikattiin muut bloggaajat pihalla, ja sitten mentiin sisälle myymälään.
     Aluksi Anne Santonen johdatteli meidät Wahlsténin historian, ja perusajatuksen pariin, jonka jälkeen saatiin kattava esittely nahkavarusteista ja niiden valmistamisesta Eija Alarannalta. Päivään mahtui lisäksi mukavaa jutustelua, Wahlsténin myymälään, varastotiloihin, ja työtiloihin tutustumista, sekä tietenkin shoppailua. Jokainen bloggaaja sai oman aiheen, ja mun käsiteltäväksi tuli yrityksen jälleenmyynti. Muista aiheista pääsette lukeman juttua muiden tyttöjen blogeista, jotka linkkaan postauksen loppuun :)


Varaston puolella. © Essi


     Veljekset Wahlsténin juuret kantavat tähän päivään jo vuodelta 1918, ja vuosi vuodelta ravivarusteiden valmistuksesta startannut yritys on alkanut valmistamaan ja maahantuomaan myös enemmän ratsuvarusteita. Tällä hetkellä tilanne on se, että jo noin puolet varusteista ovat ratsupuolen tuotteita. Yrityksen ammattitaito on vakuuttanut myös laajalti maailmalla, ja Wahlsténin liikevaihdosta n. 40% koostuukin ulkomaan viennistä.
     Suomessa Wahlstén omaa Lahdessa sijaitsevan myymälän ohessa runsaasti varastotilaa, sekä työtilat muunmuassa nahkavarusteiden valmistamiselle. Suomesta löytyy lähes 300 jälleenmyyjää, joille Wahlstén toimittaa valmistamiaan, sekä maahantuomiaan tuotteita. Suuret varastotilat ovat iso plussa jälleenmyyjille, sillä he voivat tilata tuotteita suoraan myyntiin. Sekä Wahlsténin maahantuomat, että omat merkit ovat jälleenmyyjien ja kuluttajien suosiossa. Muunmuassa HorseComfort ja W-profile ovat varmasti monelle tuttuja yrityksen omista merkeistä.


Ihania otsapantoja! © Liinu


     Sinua lähinnä olevan Wahlsténin tuotteita jälleenmyyvän liikkeen löydät helposti nettisivuilta, jossa on esillä kaikki Suomessa, sekä maailmalla vaikuttavat jälleenmyyjät. Suuria jälleenmyyjiä Suomessa ovat muunmuassa Puuilo ja Saarisen Valjasliike. Maailmalle tuotteita lähtee runsaasti etenkin Ruotsin ja Ranskan suuntaan. Jälleenmyyjät pystyvät tilaamaan tuotteita nopealla toimitusajalla heille tarkoitetuilta nettisivuilta, mutta kuluttajien käytössä ei toistaiseksi ole nettikauppaa muille, kuin W-profilen tuotteille. Jälleenmyyjiä löytyy kuitenkin ympäri Suomen, ja monesti myös Wahlsténin kuvastosta löytyviä tuotteita, joita ei kyseisen yrityksen myynnissä ole, voi tilata jälleenmyyjien kautta.
     Wahlsténin tuotteita jälleenmyyvät yritykset voidaan jakaa karkeasti kahteen ryhmään, halpaketjuihin ja hevostarvikseliikkeisiin. Jokainen jälleenmyyjä määrittää itse omat hinnat tuotteille, mutta Wahlstén antaa yrityksille tuotteiden suositushinnat. Suuret halpaketjut myyvät usein kuitenkin tuotteita halvalla, josta pienemmät jälleenmyyjät saattavat kärsiä. Jälleenmyyjien tehtävä onkin myynnin takaamiseksi pitää omat liikkeensä mielenkiintoisina, jotta kuluttajalla on kiinnostusta ostaa tuote heiltä. Tätä voidaan edistää muunmuassa pitämällä valikoima laajana, ja myymällä myös hieman erikoisempia tuotteita. Jälleenmyyjät voivatkin myydä Wahlsténin tuotteita hyvillä mielin, sillä tuotteet ovat todettu laadukkaiksi, kestäviksi, ja upeiksi suomalaisen työn edustajiksi.




Kiitos mukavasta päivästä Veljekset Wahlsténin henkilökunnalle, sekä ihanille bloggaajille! Liinu, Moona, Jilla, Essi, Jolanda, Maisa, Annika, Henrietta, Anniina, Emilia, Aino, ja tietenkin tapaamisen järkännyt Siiri, olette ihania! ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti