sunnuntai 17. toukokuuta 2015

♥128 Vain elämää, ei sen enempää

Vähän nollausta

 

Välillä niin elämässä, kuin tässä harrastuksessakin on hetkiä, jolloin kaikki tuntuu epäonnistuvan. Alamäet ei kuitenkaan jatku ikuisesti, se on varmaa. Nyt mulla on hetki, kun sekä omaa, että hevosen itsevarmuutta täytyy hieman kasvattaa, ja itsestä hevoseen heijastuva pieni epävarmuuden säteily kitkeä pois. Epäonnistumiset ei lannista meitä, sillä jos joskus tulee seinä vastaan, me jatketaan matkaa ikkunan kautta :)





     Eilen multa hajosi nilkka. Coda ei sinänsä tehnyt mitään ihmeellistä, hyppäsi vaan kentällä ihan naurettavan pienen uukkarin, jonka seurauksena valuin jaloilleni sen viereen. Lyyhistyin kuitenkin pian maahan, kun selvisi aika äkkiä ettei oikea jalka kantanut. Terävä kipu paistoi nilkan alueelta, enkä voinut ladata grammaakaan painoa jalan päälle. Kyllä sitä taas huomaa miten pienestä perus liikkumiskyvyn menettäminen voi olla kiinni... Ei siinä, takaisin selkään oli mikä oli, ja hommat jatkuu. Ratsastuksen jälkeen laitettiin Codalle ja mulle kylmäyssuojat jalkaan, ja hoidettiin poni pois. Sitten mentiin terkkariin, joka totesi että murtumia ei luultavasti ole, mutta pehmytsidevaurio ja venähdys on todennäköisiä. Nilkka tulee olemaan kipeä luultavasti noin viikon verran, joten ainakaan huomenna tai maanantaina ei hevosen selkään liene asiaa.
     Jos keskiviikkona fyssari antaa luvan, suunnataan viikonloppuna sekä la, että su oman tallin seurakisoihin. Lauantaina olisi ohjelmassa HeB 3:2009, eli pitkän radan kouluohjelma, ja sunnuntaina sitten esteet. Isoin luokka on 90cm, joten menen luultavasti 80cm ja 90cm luokkiin. Vaikka haluaisin väittää syyksi, ettei isompia luokkia löydy, totuus on kuitenkin että luokanlasku on tähän väliin muutenkin tervetullut. 90cm ja 100cm oltaisiin siis menty kuitenkin seuraavaksi, ihan taas yhteishengen nostattamiseksi, mutta musta on tosi kiva että päästään tollaiset pikkuluokat tässä ihan kotosalla hyppäämään.




     Coda on nyt muuten ollut sileellä tosi kiva ratsastaa, ja ollaan molemmat menty hitain mutta varmoin askelein eteenpäin. Musta on jopa ihan hauskaa mennä koulukisoihin, ja vaikka ei päästäisi lauantaina kotikisoissa menemään, niin seuraavana viikonloppuna olisi vaihtoehtoinen koulukisa lähietäisyydellä. En olisi koskaan uskonut lähteväni kotikisojen ulkopuolelle vääntämään jotain koulurataa, mutta voisihan se olla ihan hauska kokemus. Kannustan muutenkin kaikkia ratsastajia lajista riippumatta menemään mahdollisimman paljon koulua valvovan silmäparin alla! Lisäksi Coda on saanut taas silminnähden lihaksia, ja satulakin jouduttiin pari viikkoa sitten leventämään, kyllä tästä vielä jotain tulee :)


Codaa ei nää kuvailut pahemmin kiinnostanut :D

♥: Idde

10 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Oon lukenut sun postauksia mutta mistään en ole saanut selkoa että mikä alamäki teillä on meneillä? Et ole vissiin blogiin siitä kertonut? Jos sitä kieltoa tarkoitat niin eihän siitä kannata lannistua, niitä tulee ja menee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! joo tosiaan kiellon kautta on tullut pientä epävarmuutta, ei mitään sen suurempaa mutta iso juttu sinänsä mulle kun meillä ei ole aikaisemmin tällaista tilannetta ollut :)

      Poista
  2. Hienoja kuvia! Jee,oon niin innoissani sun puolesta noista kisoista! Toivottavasti nilkka parantuu ka tsemppiä kisoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Juu toivotaan että pääsisin niihin osallistumaan, ja sujuisi hyvin :)

      Poista
  3. Onpas kiva blogi sulla :)
    Liityin lukojaksi :)

    fiiajasarita.blogspot.fi

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia ja kiva blogi muutenkin! Liityin lukijaksi. Kiva päästä seurailemaan omanikäistenkin blogeja välillä! :)

    http://annasiipienkuljettaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tervetuloa seurailemaan :)

      Poista
  5. Kattelin, että olit kuitenkin ilmottautunut teidän kotikisoihin lauantaille! :) Eli oletteko starttaamassa sitten kuitenkin? Olisi kiva nähdä sua ja vaikkapa vaihtaa pari sanaa, kun viimeksi ujostutti aivan liikaa.. :D Mekin ollaan tulossa kuitenkin lauantaina Jokelaan vääntämään se helppo C :)



    Milla // Waldgeistory

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ilmottauduttiin jo varuiksi kun facessa oli että vaan 40 ensimmäistä mahtuu! Tosiaan kiropraktikko sanoi eilen, että pe voi vähän varovasti ratsastaa, ja jos se tuntuu sillon ihan hyvältä niin siten voidaan startata la :) Toivotaan siis parasta, ja joo olisi kiva jutskailla!

      Poista