tiistai 5. toukokuuta 2015

♥124 Ilman satulaa

Kisojen jälkeinen sunnuntai

 

Postaus tulee pari päivää myöhässä, mutta sunnuntaina tallilla olikin oikea pikakäynti. En olekaan tainnut koskaan käydä niin pikaisesti tallilla, niin että olisin ratsastanut. Toki vapaapäivinä olen saattanut käydä vain tekemässä ruoat sun muuta, mutta ratsastuksineen n. tunti oli kyllä uusi "ennätys".



Tummista pilvistä huolimatta sää oli lämmin ja kiva :)

     Aamulla nukuin ihanasti pitkään, sitten hain äitille ja mulle oikeen kunnon mätöt hesestä, ja sen jälkeen makoilin sängyssä koneen kanssa. Sovittiin jo Emmankin kanssa yhteisestä maastoilusta ja kyydeistä, kunnes tajusin että mullahan on puoli seitsemältä psyykkisen valmentautumisen luento (joka oli ihan mielettömän hyvä!) Siinä vaiheessa kello oli jo puoli viisi, joten tulikin melko kiire lähteä. Äiti lähti sitten viemään mua vaikka olikin kipeänä, että pääsisin nopeammin kun mopolla ajaen. Pukemisen ja ajomatkan jälkeen olinkin tallilla siinä viiden maissa, ja päätin jättää satulan talliin nopeuttaakseni tallireissua.




     Aluksi käveltiin vaan kentällä, ja sitten ravailin vähän pidemmällä ohjalla. Tarkoitus oli vaan saada Codaa vähän kisojen jälkeen eteen - alas, samalla kun koitin pysyä hengissä Codan jättiravissa :D Ravailut sujui kuitenkin hyvin, ja olen satavarma että viimeaikojen salitreenillä ja muulla urheilulla on osansa asiaan. Jos teitä kiinnostaa, voisin tehdä aiheesta postauksen?
     Sitten otin muutaman kierroksen laukkaa kumpaankin suuntaan, ja Coda oli oikein kiva. Laukan jäkleiset ravit Coda kantoikin itseään jo ihan erilailla, ja sain paremman otteen koko touhuun. Joku päivä voisi ajan kanssa mennä ilman satulaa ihan kunnolla, ei sen aina tarvitse olla pelkkää hölköttelyä. Loppuravien ja -käyntien aikana halusin Codan venyttävän turpaansa kohti maata, jotta koko niska ja selkä sai venytystä. Oma selkäni sen sijaan on ihan jumissa tippumisen aiheuttamasta tärähdyksestä...




Menettekö te usein ilman satulaa?
Voisitteko kuvitella ihan kunnon treenin ilman penkkiä, vai tarkoittako se aina kevyempää hölkkää?

 

♥: Idde

10 kommenttia:

  1. Myö mennää kevyesti aina ilma satulaa,koska mun tasapaino ei oo mikään paras. :D voitko tehä joskus jonku videosysteemin ku meet ilman satula? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin yleensä meen aina kevyemmin :) joo voin tehdä!

      Poista
  2. Vitsi mä en oo menny ilman satulaa Jindan jälkeen ollenkaan. Eiku kyllä mä Qvinnyllä Lauran painostuksesta otin vähän ravia ja ehkä puolikkaan kierroksen laukkaa, kun se on niin pienen pieni ja mulla on niin pitkät jalat niin selässä pysyminen oli ihan super vaikeaa kun ei voinut millään "pitää kiinni" :-D

    Mut niinkuin silleen oikeesti ilman satulaa. Tulisko siitä joku vuosi kohta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah, mennään Codalla ja Kolalla joku päivä ja kuvataan videoo :-)!

      Poista
  3. Mä meen itseasiassa aika usein ilman satulaa ja ihan kunnolla oon ratsastanu ;) Tuntuu että saan paremmin istunnalla hevosen rentoutumaan ja muutenkin avut menee paremmin perille niin se on ihan miellyttävää ratsastaa välillä ilman satulaakin heppa kunnolla läpi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä totta, jos on helposti istuttava ravi niin saa varmasti paremmin työstettyä :) Mutta aina ei voi olla mukavuusalueella, joten ehkä pitäisi välillä just ton istunnankin takia mennä ilman ihan kunnolla!

      Poista
  4. Mää yritän mennä aina kerran viikossa, mutta mulla oikeastaan ilman satulaa meno on aina ihan vain hölköttelyä. :D Mun hepalla on kans niin mahdottoman iso ravi että siellä on kauhee istua varsinkin alkuravien aikana kun silloin heppa vaan jolkottelee menemään eikä yleensä käytä niin hyvin selkäänsä. Tietty sitten kun vähän aikaa saa työstettyä niin sitten ravi on siedettävää ja siellä pystyy istuun jopa ihan hyvin että voisi kyllä joku kerta tuupata kunnolla ilman satulaa. :) Vika kuva on tosi kivan näkönen ja Coda on siinä kyllä tosi rennon näkönen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oikeestaan sama! Voisi ainakin kokeilla mennä joku kerta ihan kunnollakin :) voi kiitos, kuvien kanssa kävi pieni kämmi eikä kaikki kuvat latautunut niin siksi tuli vaan pari kuvaa..

      Poista
  5. Tee salipostaus!:)

    VastaaPoista