torstai 16. lokakuuta 2014

♥38 Video estevalmennuksesta

Estevalmennus




     Aluksi verryteltiin sileällä, jonka jälkeen tultiin kahdeksikkoa ravipuomien yli. Puomien päällä kevyttä ravia ja muuten satulassa istuen. Päätin myös että menen kyllä estepenkillä sunnuntain koulukisoihin koska pystyn istua siinä paljon paremmin kun koulupenkissä!
     Mutta takaisin valmennukseen... Ravipuomien jälkeen tultiin kaarevalla linjalla puomi-ristikko-puomi innaria kummastakin suunnasta, ja sitten erinäisiä tehtäviä pienillä esteillä jotka sujui vaihtelevasti :D Coda oli pohkeen takana ja mulla oli vaikeuksia muutenkin saada pakkaa kasaan, mutta juuri senhän takia treenataankin.
     Loppuun pari lyhyehköä rataa, joista viimeistä nostettiin jonkin verran. Viimeinen linja piti tulla viidellä, kun pienillä siihen oltiin otettu kuusi askelta, siihen tuli ensin liian pohjaan ja jouduin jatkamaan reilusti eteen että päästiin viidellä. Tulin sen heti perään uudestaan jolloin paremmin sisään ja hyvä kuusi, sitten vielä vesipysty johon vähän lähelle mutta riitti :)



♡: Idde




9 kommenttia:

  1. Sulla on hauska tapa kirjoittaa postauksia! Yleensä kaikki aloittaa postauksen kertomalla vähän tai paljon kuulumisia mutta sää menet suoraan asiaan, tosi kiva juttu! :) Muutenkin musta on niin ihanaa että sulla on tollanen mahdollisuus treenata noin kokeneella hepalla mutta samalla Coda pääsee hyppään myös isompia esteitä kokeneemman ratsastajan kanssa. :) Onnea koulukisoihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Joo oon kyllä onnekas että Coda on niin luotettava ja kiva hevonen, harva 7-vuotias junnuheppa pystyy antamaan noin paljon! Kiitos kivasta kommentista ja tsempeistä :) !

      Poista
  2. Coda hyppää toai hyvin ja ponnuu on varmasti isommillakin esteillä.ootte hieno pari ja taitava.;)

    VastaaPoista
  3. Sä heilut yläkropalla tosi paljon, ja sun istunta on tosi väljä. Pompit ja hölskyt aika ruman näkösesti..

    VastaaPoista
  4. Mä olin kattoo idan tuntia ja ida ei hytky et turha sanoo....

    VastaaPoista
  5. Haha niinpä, en väitä ettei istunnassa yms olisi paljonkin korjattavaa, mutta just siks mulla on valmentajat enkä tarvitse anojen mielipiteitä asiasta :D Joo nähään viimestään siellä, huomenna ollaan kanssa estehyppelöitä katsomassa! Kiitos paljon :)

    VastaaPoista