keskiviikko 10. syyskuuta 2014

♥29 Uusi ulkoasu + alkuviikon ohjelmaa

Uutta ilmettä


Syksy alkaakin jo olla kulmilla, eletäänhän me sentään syyskuuta! Vähän haikee fiilis, kun oma lemppari vuodenaika kuitenkin on ehdottomasti kesä :) Syksyssä on kuitenkin ainakin yksi hyvä puoli, mun synttärit jotka onkin jo ensi maanantaina (15. pv) ! Pointti kuitenkin on uudessa syksyyn ajankohtaisessa ulkoasussa, jonka ihana Emma teki mulle, kiitos vielä


Tässä vielä edellinen (myöskin ihana) banneri, sekin Emman käsialaa :) Uuden näettekin paikaltaan yltä ^

Sitten vähän viimepäivien kuulumisia


     Sunnuntaina mentiin lopuksi hiitille vielä laukkaamaan ja ravaamaan.  Aluksi Coda oli vähän turhankin innoissaan mutta sitten meni kivasti :) Molemmilla oli hauskaa! Alla videota hiitiltä.


     Maanantaina menin vähän kavaletteja itekseni, ja lopuksi käytiin Emmin kanssa hiitillä ravaamassa ja kävelemässä. Kavaleteilta ei löydy kuvia mutta Coda oli ihan kiva ratsastaa ja innostui pikku pompuista :)


     Tiistaina päästiin pitkästä aikaa Empun valvovan silmän alle. Lisäksi Emppu ratsasti Codalla alkuun, ja tämä käytäntö otetaankin nyt talveksi käyttöön joka toisella kerralla. Vaikka Coda on koulupuolellakin kehittynyt hurjasti alkuajoista, on siinä vielä paljon työtä. Talvella kun kisakausi on kokonaan ohi, on hyvää aikaa keskittyä kouluratsastukseen ja hevosen kehittämiseen sillä saralla!

 Tiistailta ei ole kun nämä pari naurettavaa kuvaa mutta laitetaan nyt esille kun ei muutakaan ole :D

     Keskiviikkona, eli tänään päästiin vihdoinkin hyppäämään! Mulla oli siis Tuiskun estevalkku, ja päästiin vihdoin kunnolla esteille. Codalla on nyt siis isojen esteiden kisakausi ohi, ja me aletaan taas treenailemaan uusiin koitoksiin. Muutamat hallikisat olisi nyt syksyllä tähtäimessä, ja jos sitä vaikka yhden kouluradankin repäsisi.
     Palataan nyt kuitenkin takaisin tähän päivään. Aloitettiin tuttuun tapaan sileän työskentelyllä, ja tehtävänä oli kääntää n. 15m ennen pitkää sivua sen sisälle laukassa, ja tehdä keskellä siirtyminen raviin. Ravissa voltti ulos (eli sisennetyn pitkän sivun ja oikean pitkän sivun väliin), ja suoristuksen jälkeen uusi laukannosto. Coda oli alkuun veltto kun makaroni ja sitä tai työstää toden teolla, se ei olisi millään jaksanut.
     Sitten alettiin tulla esteitä, aluksi pieniä yksittäisiä tehtäviä, ja sitten rataa pienillä esteillä. Sitten esteitä nostettiin vähän, ja lopuksi siihen kisakorkeuteen eli n. metriin. Pienillä nyhjäsin jotain omaa, ei mitään suurempia vihreitä tullut, paitsi yksi turha ja ärsyttävä voltti. Coda oli vähän pohkeen takana, muuten ihan hyvät etäisyydet yms. Isommilla radat oli paljon parempia ja yhtä pudotusta sarjan a-osalta lukuunottamatta olen tyytyväinen :)

Loppuun vielä kuvia Ypäjän nuorten hevosten festivaaleilta, ilma tosiaan oli mitä oli joten siitä syystä "erikoisempi" kisa-asu :) Mitä mieltä tälläisestä postauksesta, oliko liikaa asiaa? Hyvää loppuviikkoa!





♡: Idde


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti