tiistai 27. syyskuuta 2016

♥223 Estevalmennus videolla

Hyppäri 15.9

 

Vajaat kaksi viikkoa sitten oltiin torstaille ominaiseen tapaan taas hyppärillä, josta sain teille myös videomateriaalia! Videolta näette luutavasti myös hieman paremmin koko paikkaa, sekä estekalustoa, jota tuolta löytyy. Estetalli silaitsee siis ihan 10 minuutin ajomatkan päässä meiltä, ja traileri perässä ajan sinne vartin verran. Pikkuhiljaa valmennuket alkavat rullaamaan paremmin, ja odotan jo aina innoissani seuraavaa kertaa :)


Aiheeseen liittymätön tuuppauskuva viikon takaa :)


      Tämän kertainen valmennus aloitettiin ylittämällä rennosti verrytellen yksittäistä valkoista puomia laukassa. Sen jälkeen siirryttiin tulemaan kolmea innarivälillä olevaa puomia, sekä jumppaa. Alussa jumppasarja sisälsi puomin, jonka jälkeen tultiin kaksi askelta, puomi, innarivälillä pelkkä muuriportti, puomi, toinen muuriportti, sekä kaksi puomia. Sitten polmesta puomista koottiin ristikko, ja muurien päälle laitettiin puomit, muuten tehtävä pysyi samana. Perään lisättiin sitten muitakin eteitä, jotka näkyy sitten paremmin videolta. Muistakaas taas kääntää laadut maaksimiin mutterista!





     Valmennus meni ihan hyvin, ja Coda oli kivan tuntuinen. Kun vaan saadaan jatkuvasti lisää rutiinia, alkaa hommat taas sujua. Ehtihän välissä olla jonkin verran taukoa, jonka jälkeen ehdottoman tärkeää on vaan saada paljon toistoja. Joka kerta alkaa sujua paremmin, ja musta tuntuu että Coda alkaa jo tottua myös uuteen estekalustoon. Ensi torstaina sitten seuraava valmennus, toivotaan että menee hyvin!


Onko teidän valmennuskuviot muuttuneet lähiaikoina?

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti