♥191 Vuoden ensimmäinen tippuminen

... ja lääkäriin!

Turhauttaa, sattuu, ärsyttää. Eilen mun oli tarkoitus mennä Empun valmennukseen, johon siis verrytellään itsenäisesti. Coda oli pakkaspäivien kävelyiden jäljiltä täynnä sähköä, eikä valmennukseen asti sitten päästy. Sitä kysyy itseltään vaan että "miksi?" Miksi tipuin, miksi päästin Codan yllättämään, mitä olisin voinut tehdä toisin...?

     Käytiin ensin kävelemässä tietä maastakäsin, ja sitten mentiin maneesiin. Taluttelin vielä jonkin aikaa, jonka jälkeen hyppäsin kyytiin ja aloin ravaamaan. Coda ravasi yllättävän rennosti, ja tuntui oikein hyvältä. Yhtäkkiä kuitenkin toinen hevonen säikähti luultavasti traktorin käynnistumistä, ja lähti poukkoilemaan meitä kohti. Tästä Coda sai mielestään hyvän syyn hypätä jokaisella jalalla tasajalkaa ilmaan varmaan kaksi metriä, ja sitten lähti. Hypyssä mulla lähti oikea jalkkari, ja kiitolaukassa hetken roikuttuani Coda lähti vasemmalle mun valuessa oikealle, missä ei ollut jalustinta vastassa.

     Tilanne oli niin nopea, että en ole ihan varma mitä siinä oikein tapahtui, mutta lensin oikea kylki edellä maahan, enkä saanut happea. käännyin nopeasti kontilleni, ja yritin haukkoa ilmaa jotenkin, samalla tajusin että se sama jo huhtikuussa ensimmäisen kerran hajonnut jalka oli taas rikki. Kylkeen sattui myös niin paljon, etten päässyt omin avuin ylös maasta. Tuisku tuli sitten ratsastamaan Codan, ja lopuksi menin vielä itse selkään ettei tule mitään kammoa. Tajusin, etten ole koskaan pelännyt Codaa, vaan sitä kipua. Sattui aivan sairaasti, ja sattuu edelleen. Kuvat otettu ennen maastoutumista!

     Menin Codalla vähän laukkaa, ja harjoitusravia. Keventää en pystynyt koska en voinut laittaa oikealle jalalle yhtään painoa. Tulin alas jakkaran päälle, ja sieltä laidan avulla maahan. Olin ihan mutkalla oikealle, kun koko oikea sivu, kylki ja lonkka, oli ihan tulessa. Möngersin sitten autolle, ja lähdin kodin kautta (piti hakea kelakortti) lääkäriin. Äiti jäi hoitamaan Codan, onneksi oltiin tallilla kahdella autolla. Kesti varmaan minuutin päästä autoon istumaan, mutta polkimien käyttö ei onneksi sattunut, niin pystyin ajamaan ihan hyvin. Ainoastaan autoon sisälle, ja sieltä ulos tulo oli tuskaa.

     Pääsin sitten lääkärille, joka tutki kyljen, lonkan, selän, ja jalan. Kerroin että jalka oli aikaisemminkin hajonnut, ja ekaa kertaa ikinä musta tuntui että lääkäri halusi vilpittömästi auttaa mua. Hän katsoi ettei selkärangassa, lonkkaluussa, tai kylkiluissa ollut murtumia. Hän otti mut työajan ulkopuolella ylimääräisenä, ei katsnut kelloa ja hoitanut hommiaan nopeasti, vaan koitti löytää syitä ja vastauksia. Viimeistään siinä vaiheessa tuli kyyneleet silmäkulmiin, kun lääkäri sanoi että "sä olen nuori ihminen, ei sun kuuluisi kärsiä kivuista. Nyt me selvitetään perinpohjaisesti mikä siinä jalassa on, ja hoidetaan se kuntoon!" Hän kokeili saada nilkan hermoja paremmaksi akupunktiolla, ja tökki mun korvaa neulan tylpällä päällä, joka auttoikin ehkä vähän.

     Kipu on kuitenkin jossain syvemmällä, ja maanantaina jalka kuvataan, taas. Jos silloin ei selviä mtään, käännytään ortopedin puoleen. Jos tästä tulisi joskus vielä ihan oikea jalka! Kylki taas toivottavasti paranee ajan kanssa, eilen se oli vielä iskusta ja tärähdyksestä niin kipeä että itkin kokoajan kun piti liikkua. Chattailtiin mun kaverin kanssa, ja sanoin että pissaan mielummin housuun kun menen vessaan näissä kivuissa. Tänään kylki on kuitenkin jo paljon parempi, ja toivon, että pääsisin jo ensi viikolla hevosen selkään. Kaikki on oikeastaan tosta jalasta kiinni, jos siihen ei voi laittaa painoa, on ratsastus aika hankalaa. Katsotaan nyt tilannetta kuitenkin päivä kerrallaan, ja toivotaan parempaa huomista :)

Kuvista iso kiitos Taru Arolalle, ehkä ensi kerralla päästään ihan valmennukseen asti!