Torstai 26.11
Torstaina oli mun ensimmäinen Piia Pantsun valmennus, ja tehtiin pienempää mutta teknistä tehtävää ja rataa. Taru oli kuvaamassa meitä molempina päivinä, joten kerrankin saatte runsaasti kuvia! Meidän osalta valmennus ei sujunut mitenkään mallikkaasti, mutta oppimassahan sielä ollaan.
Kaikki kuvat © Taru Arola, iso kiitos!
Valmennus järjestettiin Järvenpään Ainossa, jonne uusi ratsastuskeskus
on nousemassa hurjaa vauhtia. Puitteet olivat kyllä tosi upeat,
vaikkakaan kaikki ei vielä ollut ihan valmista. Porat ja naulapyssyt
paukkui taustalla, ja kaiken maailman Taalasmaat kiipeilivät seinillä
virittelemässä johtoja. Siinäpä oli hepoille vähän siedätyshoitoa ja
kummasteltavaa! Ehkä sitä myös itse vähän säpsähti kun naulapyssy ampui
yhtäkkiä takana. Noh, tuskin menee enää kauaa että paikka on tikissä, ja
sielä pääsee vierailemaan useammin sekä valmennusten, että kisojen
merkeissä.
Ensimmäisenä päivänä meidän valmennus alkoi 18.45, ja aloitettiin pitkällä verryttelyllä. Yksi piirre mistä erottaa pitkän linjan ammattilaisen, kun verrytellään huolellisesti. Perus ravi- ja laukkatyöskentelyn lisäksi tehtiin pohkeenväistöjä kolmelle puomille, suoristettiin ylittäen puomit, ja sitten väistätettiin takaisin uralle. Kummassakin päässä tultiin puomi - kavaletti - puomilinja ympyrällä, ja tyhjällä pitkällä sivulla taivuteltiin ja tehtiin tempon vaihteluita. Coda tuntui ihan hyvältä, mutta meinasi jäädä helposti jalan taakse.
Ensimmäisenä päivänä meidän valmennus alkoi 18.45, ja aloitettiin pitkällä verryttelyllä. Yksi piirre mistä erottaa pitkän linjan ammattilaisen, kun verrytellään huolellisesti. Perus ravi- ja laukkatyöskentelyn lisäksi tehtiin pohkeenväistöjä kolmelle puomille, suoristettiin ylittäen puomit, ja sitten väistätettiin takaisin uralle. Kummassakin päässä tultiin puomi - kavaletti - puomilinja ympyrällä, ja tyhjällä pitkällä sivulla taivuteltiin ja tehtiin tempon vaihteluita. Coda tuntui ihan hyvältä, mutta meinasi jäädä helposti jalan taakse.
Ensimmäisen päivän valmennus ei mennyt ihan nappiin, ja Coda pääsi yllättämään mut pariin otteeseen. Ensimmäisen kipinän se sai varmaankin pudonneen puomin seurauksena, ja juoksi jännittyneenä sarjan ohi. Hyviäkin pätkiä oli, ja viimeisellä radalla sain ihan hyvin korjattua, mutta silti ärsytti ja paljon. Sellainen flow oli taas poissa, eikä Coda ollut yhtään raiteilla. Tasapaino etenevän laukan ja juoksemisen välillä on vaan niin vaikea välillä löytää, ja kun yritän saadaa Codaa takajaloilleen, laukka kuolee. Ratsastettavuuden hiomisen lisäksi korjaukseen pääsi myös mun istunta, joka on aivan järkyttävä. Ihan kamalimmat kuvat kyllä jätän julkaisematta, mutta näistäkin näkee tosi selkeästi ongelmakohdat. Kaikki lähtee mun jaloista, ne pitää saada rennosti alas, ja kantapäät pitää saada kuviteltua painaviksi. Ylävaltalo menee myös helposti liikaa mukaan, mutta isoin ongelma on nyt kantapäissä. Niihin aijon nyt kiinnittää talven treeneissä erityishuomiota.
Valmennuksen tehtävät oli teknisiä, vaikka korkeudet pysyivätkin suhteellisen matalina. Hommaa oli kyllä koko ajan, eikä aina jäänyt aikaa edes ajatella. Lopussa Coda rentoutui edes vähän, vaikka mä olinkin aika jäissä. Tollaisia ohi juoksuja en kyllä halua kisoihin, ja toivon että ne saataisiin talven aikana kitkettyä pois. Treenipuitteissa ei kyllä ollut valittamista, ja musta on tosi hienoa että noin lähellä meitä alkaa ensi vuonna pyörimään myös kilpailut täydellä teholla. Vaikka Ypäjä on musta kiva kisapaikka, olen ihan iloinen ettei ensi kaudella tarvitse niin usein ajella kahta tuntia suuntaansa, vaan sekä RidersInniin että Ainoon pääsee reilussa vartissa meidän tallilta.
Oletteko te olleet Piia Pantsun silmän alla?
Mitä olette tykänneet?
Entä onko Ratsastuskeskus Aino jo tullut tutuksi?
Hienoja kuvia! :) Hei, mistä saitte tietoa noista Piian valmennuksista Ainossa? :)
VastaaPoistaKiitos :) mun valmentaja käy Piialla niin kysyi haluisinko mä tulla myös!
PoistaVautsi hyvännäköistä menoa ja upeita kuvia! :)
VastaaPoistaVoi kiitos :)!
PoistaValmennus-videoitasi on kiva seurata, mutta taustalla pyörivä musiikki on jostain syystä todella häiritsevä. Olisi mukava kuulla vain videon ääniraita. Ratsastus näytti oikein mukavalta!
VastaaPoistaKiitos :) joo muakin häiritsee välillä, mutta en viitsinyt jättää kameran lähettyvillä kuuluvia kommentteja kun koskivat muita ratsukoita myös, lisäksi meillä oli korvanapit eikä Piian ääni olisi kuulunut videolla ollenkaan!
Poista