keskiviikko 11. marraskuuta 2015

♥173 Kauden viimeiset kisat Ypäjällä

Ypäjä 7.11

 

Meidän kohdalla kisakausi on nyt pulkassa, ja kauden viimeiset kilpailut käytiin Ypäjällä viime lauantaina. Vihdoin pääsin taas menemään 100cm ja 110cm, ja todella toivoin että kumpikin luokka menisi hyvin. Kyse oli kuitenkin kauden viimeisistä kisoista, enkä todellakaan haluaisi lopettaa huonoihin suorituksiin.





     Ensimmäiseksi hyppäsin jo erittäin tutuksi ja turvalliseksi muodostuneen metrin, josta haluaisin päästä ensi kaudella eroon. Rata sujui ihan kivasti, parilla vähän lähellä, mutta mitään ihmeitä ei tapahtunut suuntaan tai toiseen. Kutos okserilla aika puolikkaassa askeleessa, mutta siitäkin selvittiin. Kaiken kaikkiaan ihan kelpo rata, ja etenkin jos viime Ypäjän reissuun vertaa niin ihan onnistunut rata. Metrin arvostelu oli siis A.2.0, eli aikaratsastus, siksi oikaisin vähän teissä vaikken muuten aikaa ratsastanutkaan.




     110cm tulos oli 8vp, mutta olin rataan kuitenkin tyytyväinen. Kaksi puomia kolahti alas, mutta mitään radikaalia ei kuitenkaan ollut. Sain laukan vihdoin pyörimään kunnolla, ja Coda vaikutti tyytyväiseltä läpi koko radan. Joku voisi ajatella, että kauden lopetus kahdeksaan virhepisteeseen olisi ikävää, mutta mulle tärkeintä on se fiilis, että hevonen suorittaa taas täysillä mun kanssa! Rata ei tietenkään ollut täydellinen, mutta löydän siitä paljon hyvää. Laukkaa oli kerrankin tarpeeksi, mutta sitten kun hevonen laukkaa, pitää oppia myös olemaan itse rauhassa ja malttaa.
     Päästiin taas suorittamaan omalla tasolla 110cm luokassa, hevonen oli tyytyväinen, ja rata sujui muutenkin ihan hyvin! Tämä kausi on ollut kyllä iloa ja kyyneleitä täynnä, mutta suurimmaksi osaksi ehdottomasti sitä iloa. Radat on pääosin mennyt hyvin, etenkin kesällä. Se mua vähän harmittaakin, että alotettiin kausi 90cm luokalla, ja vielä viime kisoissa "jouduin" ottamaan saman luokan alle. Parhaat ratamme tehtiin varmaankin Savonlinnassa ja Hangossa kesällä, sen fiiliksen haluan taas löytää. Ei kuitenkaan mtään kiirettä, meillä on vielä koko elämä aikaa :)




     Nyt Codan kanssa jätetään esteet hetkeksi vähemmälle, jo ihan siitäkin syystä että mun valmentaja on reissussa 10pv. Jotain pientä saatan sillä välin hypellä itsekseni, mutta kunnon estetreenejä jatketaan sitten valvovan silmän alla parin viikon päästä. Ensi kaudelle mulla on kovat odotukset, mutta pääasia toki on että molemmat pysytään ehjinä ja saataisiin tasaisia suorituksia alle. En ole omaan tekemiseen esteillä tällä hetkellä kovin tyytyväinen, tai sanotaanko että vähän sellaista vuoristorataa on nyt ollut. Kotona treeni kulkee loistavasti, ja sitten kisoissa estesilmä katoaa taas aika-ajoin. Uskon kuitenkin että treenillä ja tahdolla asiaa saadaan taas vietyä parempaan suuntaan, ja ensi kaudella jatketaan sitten sen kuuluisan rutiinin metsästystä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti