sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

♥4 Sadepäivän ratsastelua

     Tänään siis piti olla Tuiskun puomi- / kavalettitunti mutta se peruttiin koska Tuisku oli kipeä. Mentiin sit sateen takia maneesissa yhtä puomia, pientä kavalettia ja ristikkoa, ei siis ollut tarkotuskaan hypätä tänään kunnolla edes pieniä. Kuvat on tosi huonolaatusia mutta kerron nyt silti vähän tarkemmin mitä tehtiin :)

 
        
     Alkuun keventelin ihan rennosti, Codalla oli eilen melko kevyt päivä joten verkkasin aika pitkään ennenkun otin laukkaa + kavaletteja mukaan. Satoi ja oli viileä ilma joten etenkään aluksi ei virranpuutetta ollut :D


     Alkuverkan jälkeen työskenneltiin jonkin aikaa myös harjotusravissa. Coda oli ihan kivan tuntunen ja mulla oli pitkä kouluraippa jonka avustuksella sain takajalat hyvin alle ainakin suurimman osan ajasta :) Kevyempien päivien jälkeen Coda on musta lähes aina kiva ratsastaa koska siinä on tarpeeks oikeenlaista energiaa ja se liikkuu lennokkammin eteenpäin.



     Sitten tultiin yhtä puomia ja yllä näkyvää minikavalettia muutaman kerran molemmista suunnista laukkatyöskentelyn aikana. Loppuun otin vielä pari hyppyä ihan pienelle ristikolle ja loppuverkkasin hyvin eteen-alas. Mä en juuri koskaan hyppää ilman valmentajaa, mikä on musta tosi järkevää. Pieniä kavaletteja ja miniesteitä kuitenkin joskus hyppelen myös itse.

Kaikki kuvat on vähän heilahtaneita mutta esteen päältä otetut etenkin joten niitä en viitsi edes julkasta.

Kiitos kun luit ja pahoittelen kuvien laatua :)

 

♡: Idde

 

 

 

4 kommenttia:

  1. Hieno hevonen!

    VastaaPoista
  2. Hieno heppa. Lisää tekstii? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pitkä teksti tulossa tän viikonlopun Savonlinnan kisareissusta kun päästään vaan kotiin !

      Poista