lauantai 26. joulukuuta 2015

♥187 Jouluspesiaali 8/10 - Viime kausi

Kauden 2015 kisat

 

Joulukuun kahdeksas spessu käsittelee meidän viime kisakautta, tarttuen erityisesti sen kohokohtiin! Mitkä kisat jäi parhaiten mieleen, ja mihin suorituksiin sain olla tyytyväinen? Jokainen kilpailu on erilainen, ja mieleen jää usein etenkin kaikista huonoimmat ja parhaimmat suoritukset. Nyt kuitenkin kurkataan meidän viime kauteen!





     Alkukaudesta halusin päästä mahdollisimman pian siirtymään 110cm -luokkiin. Joulukuun ypäjän kisat oli peruttu alhaisen orallistujamäärän vuoksi, joissa 110cm debyytti piti suorittaa, joten se siirtyi sitten kauden 2015 alkuun. Ensimmäisissä kilpailuissa startattin luokat 90cm, 100cm, ja 100cm. Kisat eivät kuitenkaan sujunut kovin hyvin, vaan joka luokka oli kunnon säätöä. Olin ihan hukassa, ja Coda oli tosi innoissaan! Mietin, että ilmottaudun seuraavissa kisoissa ainoastaan metriin, ja menisin pelkkää metriä niin kauan, kun siltä tuntuisi.
     Heti seuraavissa Ypäjän kisoissa päätin kuitenkin, että menisin sen kympin jos metrin jälkeen siltä tuntuisi. Metri ei mennyt ihan nappiin, mutta mulla oli kuitenkin tunne, että pitäisi hypätä myös se kymppi. Suurin syy oli se, että halusin korjata metrin virheet. Tuisku sanoi että mene 110cm jos olet varma että olet valmis, mutta pitäisi kuitenkin miettiä onko järkevää mennä korjausluokkana isompaa luokaa mitä on koskaan hypännyt. Kotona oltiin kuitenkin tehty isompaakin joten päätin ottaa tietyllä tapaa riskin. Sovittiin että menen ainakin verryttelyyn, ja jos tuntuu hyvältä, menen luokan.
     Verryttely sujui hyvin, ja Coda oli hyvin mun kanssa! Lähdettiin siis radalle, ja onneksi lähdettiin hyppäämään, koska sain korjattua metrin virheet, ja sain ratsastettua hyvän radan. Ensimmäisellä esteellä oltiin pohjassa, ja mietin heti että nyt oikeesti ratsasta! Muut esteet meni hyvin, ja etenkin kolmosena olevalle isolle okserille saatiin tosi hyvä lähestyminen ja pyöreä hyppy. Vikalla etäisyys ei kuitenkaan ollut täydellinen, jonka seurauksena saatiin siitä puomi. Ei haitannut yhtään, ensimmäinen 110cm takana, ja iso hymy huulilla.





     Heti seuraavissa kisoissa Riders Innissä mentiin sitten 100cm ja 110cm, ja ratoihin alkoi löytymään kaivattua tasaisuutta. Radat oli melko pieniä, ja ehkä myös siksi tuntuivat suhteellisen helpoilta. Oli kuitenkin ihana fiilis, kun homma alkoi taas rullaamaan. Ei pahempia ongelmia, ja molemmilla oli kivaa. Oikeat hyvän mielen kisat :)




     Seuraavissa kisoissa mentiin 100cm ja 110cm, ja tulokset oli erittäin vaihtelevat. Yksi hiekan maistelu ja yksi ruusuke... Tässä välissä käytiin myös erittäin pohjalla, kirjaimellisesti. Myös mun jalka meni kotona tippuessa, ja kisataukoa kertyi vähän. Alettiin rakentaa luottamusta uudelleen, ja aloitettiin taas hyppäämällä hyvinsujuneet 90cm ja 100cm. Seuraavissa kisoissa kuitenkin nostettiin taas korkeutta kohti kymppiä, ja hypättiin Laaksolla 90cm ja 105cm. Molemmista luokista neljäs sija, ja erittäin tyytyväinen kuski! Pahoittelut videon laadusta...




     Seuraavat kisat oli Savonlinna Opera Games, joissa kilpailtiin kolme päivää. Hyvien ja tasaisten ratojen lisäksi reissu oli erittäin mieleenpainuva, sillä yövyttiin paikanpäällä kolme yötä. Seura oli loistavaa, ilmat kesän parhaat, ja onnistuneet 100cm, 110cm ja 110cm radat. Ensimmäisenä päivänä saatiin luokasta jopa sijoitus, ja muutenkin olin rataan tosi tyytyväinen. Toisena päivänä saatiin myös puhdas ja tasainen rata, kuten myös viimeisenä päivänä. Kolme puhdasta rataa, joista kaksi 110cm -tasolta. Erityisen hyvältä tuntui, kun ei oltu menty tässä välissä pitkään aikaan kymppiä, ja nyt se taso sujui taas tasaisesti ja hyvin, vaikka esteet olivatkin osin melko tapissa. Viimeisenä päivänä Coda oli jo hieman väsy, mutta jaksoi urheasti vielä viimeisenkin radan puhtaasti, erittäin tyytyväinen koko reissuun!




     Seuraavaksi Hangossa mentiin myöskin pienen levähdyksen jälkeen kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä sijoituttiin viidensiksi metrissä, jossa oli hirveästi osallistujia. Toisena päivänä mentiin tosi iso 110cm, josta saatiin vahingossa 1vp yliajasta. Viimeinen päivä oli kuitenkin ehdottomastii paras, vaikka saatiinkin yksi puomi sarjalta. Tasainen 110cm, johon sai olla tyytyväinen! Tältä reissulta ostin myös uuden KL:n kisatakin, johon olen vieläkin ihan rakastunut :)




     Sitten vuorossa oli Laakson harkkakisat, joissa mentiin 100cm ja sijoituttiin. Myös Riders Innin 100cm ja 110cm sujuivat omalla painollaan, joskin melkoisen epätasaisesti, ja kotiin viemisiksi kuitenkin ruusuke kympistä. Tuiskula GP:n 80cm sujui vauhdikkaissa merkeissä, ja humoristisissa "kilpailuissa" sijoituttiin toiselle tilalle. Tässä välissä Tuisku meni parit kisat Ypäjällä tosi hyvällä menestyksellä, ja itse palasin puikkoihin taas Riders Innissä. Rata sujui kivasti, toisin kun sen jälkeisissä kisoissa Ypäjällä. Tästä johtuen taas hyvän mielen kisat RidersInnissä 90cm ja 100cm tasolla. Kausi päästiin lopettamaan kuitenkin Ypäjällä 100cm ja 110cm -luokkiin, jotka menivät ihan kivasti! Laukkaa oli vihdoinkin tarpeeksi ja homma eteni, vaikka kympistä napattiinkin pari puomia. Hyvillä fiiliksillä kuitenkin :)




Sellainen oli meidän kausi 2015! Innolla odotan jo ensi kautta, ja etenkin näitä katsellessa alkaa jo tehdä mieli radoille. Nyt me kuitenkin levätään, ja hyppyhommat jatkuu vasta ensi vuoden puolella :)

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Tätä on odotettu videoineen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :) kiva jos oli mieleinen!

      Poista
  2. Kiva postaus ja kivoja videoita. :)

    VastaaPoista