keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

♥141 Maastomopo

Mielenvirkistystä

 

Yksi tärkeä asia mistä jokaisen hevosenomistajan tulee huolehtia, on hevosen motivoiminen. Ihminen saa motivoitua itseään ajattelemalla jotakin onnistumista, tulevaa tavoitetta, tai vaikka vaan rakkautta hevosia ja ratsastusta kohtaan. Hevosella näin ei kuitenkaan ole, tuskinpa kenenkään hevonen ajattelee että "voi kun mä rakastan tota mun omistajaa! Nyt haluun kyllä lähteä töihin että päästään hyppäämään isompi luokka seuraavissa kisoissa, #ei kipuu ei hyötyy!"





      Ihmisen tehtävä on pitää hevonen motivoituneena siihen tekemiseen, minkä parissa treenaaminen ja kilpaileminen tapahtuu. Usein kouluhevoset pidetään tyytyväisenä työskentelemällä välillä kavalettien tai esteiden parissa, mutta estehevosille tämä ei toimita minkäänlaisen vaihtelun virkaa. Lähtökohtana tulisi olla alusta alkaen monipuolinen tekeminen, ja säännöllinen mutta sisällöltään vaihteleva liikunta. Hevonen on kuitenkin tässä lajissa erittäin suuressa osassa, ja jos siltä loppuu motivaatio, voi asiat muuttua melko hankalaksi. Lisäksi ainakin mulle Coda on niin tärkeä, että mitä mukavampaa sillä on, sitä onnellisemmaksi minä omistajana tulen.
     Motivaatio pysyy hevosella yleensä korkealla, kun sen ei tarvitse päivästä toiseen ravata uraa ympäri samoja aitoja katsellen. Hevosen perustreenin voi suorittaa välillä varsin hyvin vaikkapa laukkaradalla/maastotiellä, jos vaan sellainen löytyy. Myös kevyemmät humputtelut voi mielellään hoitaa eri ympäristössä, mikäli hevosen sielunmaisema sen vaan hyväksyy. Tällä tarkoitan siis sitä, että vaikka jokaiselle hevoselle voikin maastoilun opettaa, niin jos hevonen on vielä siinä vaiheessa opettelua että maastoilu jännittää, ei ehkä rennoksi tarkoitettuna päivänä kannata turhaan suunnata maastopoluille pomppimaan ja jännittämään.




     Jonkinlaiset maastot pitäisi jokaiselta tallilta löytyä! Hevoselle vaihtelua arkeen tuo jo sieltä maneesin tai kentän aitojen sisältä silloin tällöin poistuminen, ja pieni tuulettuminen tuonee myös ratsastajalle mukavaa vaihtelua. Tällaisia asioita ei tullut juurikaan pohdiskeltua ennen omaa hevosta, mutta Codan myötä olen halunnut alusta saakka pitää treenaamisen molemmille osapuolille mielekkäänä. Vaihtelua meidän arkeen tuo juurikin maastoilu, jota pyritään toteuttamaan noin kerran viikossa. Talvella se jää usein pääasiassa liukkaiden ja kovien pohjien vuoksi vähemmälle, sillä lumihanget eivät yleensä korista maata kovinkaan pitkään.
     Kevään ensimmäiset maastot ovat aina hieman jännittäviä, kun taas jokainen puunoksa on vaihtanut paikkaa, ja kivet ovat vierineet eri kohtiin sitten viime näkemän. Pikkuhiljaa Coda kuitenkin tottuu taas tasaisin väliajoin näyttäytymään metsän ötökkälaumoille, ja tällä hetkellä maastoilu on oikeasti tosi virkistävää ja rentoa kun Coda muistaa taas miten sielä maastossa käyttäydyttiinkään :) Maanantaina käytiinkin taas tuulettumassa, kun Codalla oli kevyempi päivä eikä sille päivälle ollut mitään sovittua ohjelmaa. Molemmilla oli ihan sairaan hauskaa, ja Coda käyttäytyi ihan mielettömän hyvin! Alla pieni videopätkä takatiellä humputtelusta - minä ja mun maastomopo erittäin onnellisina ♥




Millä tavoin te pidätte hevostenne motivaation korkealla?
Käyttekö te usein maastoilemassa, ja minkälaiset mahdollisuudet teidän tallilla siihen on?

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja tulipas itellekki virkistyny olo ku katoin ton videon! :) Kävin itseasiassa just itekki eilen maastossa, toi tie on ihan paras! <3 niin hyvä pohja laukkailuunkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) niimpä, toi tie on kyl paras !

      Poista
  2. Meillä on hyvät maastot myös mutta joutuu kävelemään n. 0.5-1 kilsaa autotietä jotta pääsee sinne. Eihän toi matka oo paha mutta usein siitä ajaa autot tosi kivaa ja rekkojakin siitä kulkee jonkin verran ja oma heppa vielä pelkää niitä... Ei tule sen takia paljoa käytyä maastossa vaikka mieli tekisi, turvallisuus kuitenkin ennen kaikkea. Onko toi teidän maasto lähellä tallia ja kauan kestää ratsastaa se "läpi"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti pääsette joskus menemään turvallisesti :) Meillä on reilu kilsan hiitti joka lähtee ihan maneesin kulmalta, sitten löytyy metsäpolkuja, ja tuo takatie mistä video on, sinne on n. 500m maneesilta. Myös yli kahden tunnin maastoihin pääsee alittamalla junaradan, mutta niitä me ei olla vielä testattu!

      Poista
  3. Tässä tekstissä oli kyllä pelkkää asiaa! Ihanaa miten välität codasta tolleen. :)
    Myö välillä loikitaa puomeja ja kavaletteja tai mennää maastoo baanaa täysii,on kyllä nii parasta vaikka raskaiden kouluvalkkujen jälkeisenä päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Se on kyllä hyvää vaihtelua :)

      Poista