lauantai 19. syyskuuta 2015

♥161 Coda Ypäjällä 120cm

Pitkästä aikaa!

 

Coda ja Tuisku hyppäsi tänään Ypäjällä 120cm -luokan, joka onkin Codan ensimmäinen startti tuolta tasolta tänä vuonna. Itse en päässyt mukaan vaikka olisinkin halunnut, sillä syksyn viimeiset kirjoitukset lähestyvät kovaa vauhtia. Onneksi pääsen vielä tällä kaudella menemään itsekin muutamat kilpailut :)



Torstain aamu-maasto Pyryn ja Anun kanssa syksyisessä säässä


     Aamulla äiti lähti tallille ennen yhdeksää, ja Coda ja Sari lähti traikulla perässä kohti Ypäjää kymmenen maissa. Mä nukuin univelat pois, ja tartuin kirjaan kun heräsin. Coda oli ollut hyvän tuntuinen, ja melko haastavan oloisesta 120cm -luokasta tulokseksi 4vp uusinnan okserin pudotuksen vuoksi. Oikein hyvä suoritus, etenkin kun se ei ole tuota tasoa hypännyt vuoteen. Proud mama!




     Lukemisen ohella oon nyt käynyt tallilla ainoastaan sen pari kertaa viikossa, mikä on ollut ihan tuskaa :( Onneksi viikon päästä tämä on ohi, ja blogikin palautuu omaksi aktiivisemmaksi itsekseen. Myös treenit jatkuu sitten Codan kanssa ihan tosissaan, ja päästään vielä muutamiin kisoihinkin! Vaikka en talvesta tykkää ollenkaan, niin odotan silti treenikautta innolla, ja toivon että päästäisiin etenemään taas talven aikana kun treeneihin on kisojen puuttuessa reilusti aikaa.





     15.9 mulla oli siis synttärit, ja täytin vihdoin 18-vuotta. Mulla oli inssi heti aamusta, joka meni läpi nollalla virheellä, ja erittäin hyvillä pisteillä :) Nyt olen muutaman päivän aikana ajellut monta sataa kilometriä, ja ai että mä rakastan sitä! Oon aina rakastanut kaikkia moottoriajoneuvoja, ja mulla onkin ollut ihan 2-vuotiaasta saakka lähes kokoajan joku menopeli. Autona mulla toimii Toyota Rav4, joka onkin ollut jo pari vuotta ennen mulle siirtymistä meidän perheellä. Toivottavasti saisin ajettua nyt syksyllä vielä pikku e:n, niin pääsisi sitten itse kuskaamaan myös Codaa aina tarvittaessa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti