maanantai 23. marraskuuta 2015

♥176 Vieläkö on villihevosia?

Koulukisat 21.11

 

Lauantaina pyörähdettiin Mäntsälässä Kärtsyn tallilla harjoituskoulukisoissa, jossa mentiin tuttu ja turvallinen KN-Special. Coda järjestikin sitten kunnon shown, joka alkoi jo paikalle saavuttaessa. Sori vaan paikalla olleet, toivottavasti kukaan ei saanut liikaa sydämen tykytyksiä :)




Vanha kuva kesän koulukisoista!


     Aamu alkoi jo kahdeksan maissa, ja yritin saada silmäni auki vastahakoisesti. Vedin päälle melko normaalit ridavaatteet, koska kyseessä oli harjoituskilpailut. Samasta syystä Codalla oli suojat jalassa radalla, ja mulla raippa. Tallilla hoidettiin Coda valmiiksi kuljetusta varten, ja heitettiin tarvittavat kamat trailerin varustekaappiin. Matka kesti parikymmentä minuuttia, ja paikanpäällä purettiin Coda melko äkkiä ulos trailerista.
     Äiti talutteli sitä sen aikaa, kun kävin vessassa ja katsomassa yhden mun kaverin radan. Maneesiin kuului ulkoa pari tutun kuuloista ärähdystä pomppivalle hevoselle. Noniin, virtaa pitäisi siis ainakin olla! Vähän ajan päästä heitettiin satula selkään, ja suunnattiin kaikille kyseisen luokan ratsukoille tarkoitettuun ryhmäverryttelyyn. Verkka alkoi lupaavasti ihan kunnon lähdöillä, kun Coda ja yksi toinen hevonen provosoi toisiaan vuoronperään. Paria poniakin piti lähteä karkuun, ja taisi siinä peräpääkin heitellä ilmaan pari kertaa. Siinä vaiheessa oltiin kyllä annettu meistä jo erittäin lupaava kuva..
     Luokka alkoi, ja omaa vuoroa odotellessani pääsin ulos talutustunnille :D Käveltiin ulkona melko kauan, kunnes päästiin odotusalueelle, jossa Coda alkoi pikkuhiljaa olemaan jo oma itsensä. Ravailin ja työskentelin kuitenkin kokoajan, pitäen Codan huomion ympäristön sijasta ratsastajassa. Sain kuitenkin huomautuksen, että nyt sitten nätisti kun verkassa on lapsia. Mietin vaan että ehkä eka kerta kun mä olen se, jolle nuo sanat sanotaan, Coda on kuitenkin aina tosi kiltisti. Nyt sillä oli joku reikä päässä, ja käytös oli kun keskenkasvuisella varsalla!




     Rataa ajatellen mulla ei ollut mitään suuria odotuksia, jos nyt heppa pysyisi edes jotenkin käsissä, niin olisi ihan jees.. Suurimmaksi osaksi käytös oli kuitenkin asiallista, mutta molemmat laukkalävistäjät meni ihan penkin alle, ja pari muutakin isompaa rikkoa tuli kun Coda järjesti taas vähän tekemistä sekä itselleen että mulle. Niistä kohdista nelosella alkavia lukuja, joten prosentit oli lopulta sitten jotain 55% pintaan, vaikka paperissa oli myös reilusti kutosia. En kommentoi..
     Vähän tietenkin harmitti, että Coda oli niin hullu kisapaikalla, mutta kokemuksia kokemuksia. Ensi kerralla sitten paremmin, jos sellaista vielä tulee. Oikeastaan mitä pidemmälle rata eteni, mua alkoi vaan naurattamaan! Hölmö hevonen... Huonosti mennyt kisareissu unohtui kuitenkin pian, kun aloin laittamaan itseäni kuosiin illan Riders Gaalaa varten! Mentiin Anun ja Pyryn kanssa mun autolla, ja oli kyllä ihan kiva ilta. Oli kiva tavata vanhoja ja uusia tuttavia, ja vaihtaa kuulumisia tanssilattialla. Ensi vuonna uudestaan!


 Minä, Anu, Aada ja Milla :)

2 kommenttia:

  1. Voi Coda! Alkoi itseäkin, hymyilyttämään pojan temput. No ensi kerrala paremmin ja muutenhan teidän rata meni ihan super hyvin. C tarvii hieman kokomusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, joo hän ajatteli esittää väliin vähän omia liikkeitä :D Jännä sinänsä kun kesällä sitä sai vetää perässä koko radan, mutta toisaalta siihen vaikuttaa ilma ja lämpötila tosi paljon! Kiitos :)

      Poista