keskiviikko 20. toukokuuta 2015

♥129 Vapaapäivä

Meidän keskiviikko


Tänään mulla ja Codalla oli molemmilla vapaapäivä. Päivään mahtui paljon, mutta kuitenkin niin vähän. Ei tehty juuri mitään, mutta aikaisen aamun ja (luultavasti) myöhään venyvän illan takia päivä on tuntunut tosi pitkältä.





     Aamu alkoi mun osalta vapaapäivästä huolimatta jo kahdeksalta, vaikka nukkuminen olisi kyllä kiinnostanut pikkusen enemmän. Mun piti kuitenkin käydä lääkärissä tän jalan takia, ja sainkin sitten samantien lähetteen röntgeniin. Jalka kuvattiin, ja lääkäri lupasi soitella tuloksista illemmalla. Sitten käytiin äitin kanssa aamupalalla kulmakonditoriassa, ja käytiin vielä pikaisesti kotona ennen tallille lähtöä.
     Kymmenen jälkeen lähdettiin sitten tallille, ja haettiin heti traikku yläpihalta. Otettiin Coda tarhasta sisälle, ja harjattiin se vesarissa. Sitten se sai ohuttakin ohuemman vohveliloimen niskaan, ja kuljetussuojat (eli Bot:it) jalkaan. Lastattiin Coda kyytiin, ja suunnattiin kohti Vihtiä, jossa Coda pääsi kiropraktikon käsittelyyn.




     Moffat katsoi ensin Codan liikkeet maasta käsin maneesissa, ja sen jälkeen se otettiin hoitopaikalle. Palaute oli oikein hyvää, ja Codassa ei ollut mitään vikaa onneksi :) Vasen pakara oli hieman heikompi kun oikea ja ristiselässä tuntui ihan pientä jännitettä, ei siis mitään normaalista poikkeavaa. Saatiin pari vinkkiä millä liikkeillä saadaan tehostettua Codan kaulan ylälinjan lihaksia, pitääkin muistaa tehdä kotona!
     Tallille päästyämme heitettiin Coda tarhaan, ja käytiin syömässä. Sitten palattiin tallille, ja katsottiin pari tuntia muiden kouluvalmennuksia. Meillä onkin nyt sitten pari päivää lepoa kummallakin, ja lauantaina katsotaan jos mentäisiin sitten ihan kylmiltään tuuppailemaan koulukisoihin :D Eiks se niin mennyt, että lahjattomat treenaa?




Käykö teidän hevoset hierojalla, fyssarilla, tai kiropraktikolla?
Käytättekö jotain muita hyväksi todettuja hoitoja ennaltaehkäisevästi?

♥: Idde

8 kommenttia:

  1. Meillä käy hepoilla hieroja ihan niiden omalla tallilla :D ja se on kyllä ollut tosi hyvä hepoille, ne nauttii selvästi päästessään hierontaan :) kaikilla kolmella kun alkaa olla jo ikää niin aina joku paikka vaatii hoitoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä käy kanssa melko useesti hieroja ihan kotitallilla, mutta Moffat tulee Saksasta aina tietyille talleille, ja nytkin päästiin mukaan vain varasijalta suuren suosion takia :) Hieronta on hyllä huippua, mutta Codan pitkän selän takia halutaan välillä näyttää sitä myös vieläkin osaavammalle taholle!

      Poista
  2. Hyvä ettei löytynyt mitään! Moffat on kyllä ihan huippu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Oli kyllä hyvä :)

      Poista
  3. Koulukisoissa voi esteratsastajana aina vedota siihen että hei, mä tulin tänne ihan vaan virkistäytymään. Jos menee huonosti, pitää muistaa lisätä että on paikalla vitsillä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep! Ja jos sattuu menemään vielä hyvin niin voi sitten tokaista miten tärkeää on toimia kummankin lajin parissa :D

      Poista
  4. Meillä käy säännöllisesti kraniosakraaliterapeutti ja toimii hiton hyvin,vaikka hömpältä kuulostaakin. :) hoidon ansiosta jo 19v pappa liikku tosi hyvin!

    Pidän teille peukkuja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä noissa varmasti ihan perää on, kun Moffatkin on kuitenkin eläinlääkärikin niin tuskin mitään ihan hömppää suosisi :) Kiitti!

      Poista