keskiviikko 23. syyskuuta 2015

♥162 Syksy ja uusi kypärä ovat täällä

Ihana ihana Samshield

 

Syyskuu alkaa olla jo loppusuoralla, sekä puiden lehdet alkavat vaihtaa väriä, pakko se on myöntää että syksy on saapunut. Tämä syksy on erilainen kuin aijemmin, sillä masentavista sateista selviää kastumatta, vetäsemällä vaan auton pyyhkijät päälle. Odotan tältä syksyltä muutenkin paljon, ja toivon että päästäisiin taas Codan kanssa etenemään myös kisarintamalla.





     Postauksen aiheena on kuitenkin uuden kypärän esittely, joten palataan muihin syksyjuttuihin sitten myöhemmin. Tiedän, että edellisen kypärän ostosta ei ole kovin kauaa aikaa, mutta uvex alkoi jo käydä vähän tylsäksi. Aloin Hangossa jo hypistelemään Samshieldin kypäriä, joita olen jo aikaisemminkin ihaillut. Toiveeni oli kuultu, kun synttäriaamuna 15.9 sain porukoilta lahjaksi aivan täydellisen yksilön :)
     Kyseessä on siis Samshieldin samettipintainen malli. Mukana tuli kaksi täytettä, joista olen käyttänyt ohuempaa, kuori tuossa on kokoa M, mutta varmaan L olisi ollut myös sopiva paksummalla täytteellä. Oon kyllä ihan rakastunut tuohon, mutta yritän pitää sitä nyt vaan kisoissa ja valmennuksissa, ainakin alkuun :) Enemmän kokemuksia voin kertoa vähän myöhemmin, sitten kun olen se päässä ratsastanut vähän useamin!





     Tänään on jo keskiviikko, ja se tarkoittaa sitä että blogin paluu normaaliksi lähenee. Perjantaina mulla on nimittäin syksyn viimeiset ylppärit, ja sen jälkeen treenaus ja bloggaus aktivoituvat. Odotan erittäin innolla, että pääsen touhuamaan Codan kanssa taas useammin, ja kisaamaan vielä muutamat kilpailut. Pian saan siirtää kirjoitukset syrjään edes hetkeksi, ja nauttia elämästä täysillä! Can´t wait :)





Tsemppiä muillekin kirjoituksien kanssa kamppaileville vielä luku-urakan viimemetreille!

8 kommenttia:

  1. Sopii sulle kyllä ihan superhyvin samshield! :-)

    VastaaPoista
  2. Oi vitsi noi radan viereiset puut menee aina ihanan värisiksi! Hieno kypärä :)

    VastaaPoista
  3. Mistä tilasitte ton kypärän ja paljonko maksoi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on smartridersilta, hintaa en tiedä koska oli lahja mutta ei oo se halvin (300e) malli vaan se sametti (:

      Poista
  4. Pakko sanoa että oot tuhat kertaa kauniimpi luonnollisilla kulmilla! :) Sopii (mun mielestä) paremmin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos, mulla vaan ei ole kulmakarvoja niin on erittin vaikeeta saada luonnollisiksi kun on pakko piirtää eikä siihenkään jaksa kovin paljoo aikaa käyttää :D

      Poista