perjantai 16. tammikuuta 2015

♥88 Blogihaaste kilpailukokemuksista

Kisakokemukset


En aluksi ajatellut tähän haasteeseen osallistua lainkaan, sillä postausta uhkaa lähes kaikille tutuista kiukuttelevista ponilapsista ja kamera kädessä haahuilevista sääntöjä tietämättömistä vanhemmista kertova tylsä saarna. Aloin kuitenkin miettimään kilpailuja omalta kohdaltani, ja päätin sittenkin osallistua haasteeseen. Toivottavasti teitä ei häiritse nämä "kultaisen lapsuuden muistelot", ja pystytte hahmottamaan tekstistä erilaiset kilpailukokemukset vaikken niitä välttämättä aina erikseen mainitsekaan!


Varoitus pitkästä postauksesta!

 

http://toimitus.blogitalli.fi/2015/01/viikon-blogihaaste-kisakokemukset.html#more
Klikkaamalla kuvaa löydät tarkemmat ohjeet haasteeseen!

"Kilpailukausi lähestyy! Mikä positiivinen kilpailumuisto on jäänyt parhaiten mieleesi, entä negatiivinen? Koulutuomari haastaa teidät kertomaan positiivisiä ja negatiivisiä kilpailukokemuksia."

 

 Vaikka haasteen onkin heittänyt ilmoille koulutuomari, aion itse keskittyä tässä postauksessa ainoastaan esteratsastukseen. Itse olen kilpaillut vuosien varrella molemmissa lajeissa, mutta koen ettei mulla ole juurikaan sanottavaa koulukilpailuihin liittyen. Postauksen alkupää ei liity varsinaisesti haasteeseen, mutta haluan alkuun hieman pohjustaa oman kisaurani alkamista.


     Oma kilpailuhistoriani starttasi käyntiin 2003 olleista leirikisoista Kotikulmassa, jonka jälkeen jatkoin kisauraa lähinnä leirikisojen parissa. 2006 olleista Mennalan lerikisoista voit katsoa maailman naurettavimman videon TÄSTÄ! Seurakisoissa aloin rampata Järvenpään ratsastusseuralla, käydessäni sielä tunneilla n. kahdeksan vuoden ajan. Aloitin kisailut muistaakseni 40cm luokasta, siirtyen ajan myötä 80cm luokkiin, seuratasolla siis edelleen. Sain kokemusta erilaisista kilpailuista, ja menin paljon erilaisilla poneilla ja hevosilla. Pidin kilpailemisesta, ja olin aina ihan innoissani kun sain opettajalta luvan osallistua isompaan luokkaan kuin edellisellä kerralla.
     Muutama vuosi sitten halusin lisää haastetta elämään, ja tein vaikean päätöksen. Vaihdoin pois JRS:ltä jättäen tutun rakkaan ympäristön, kaverit, hevoset jne, ja halusin panostaa vihdoin itseeni ratsastajana. Järssiltä sain hyvät eväät alkuun, mutta halusin enemmän. Olin alkanut ymmärtämään, että en mene sinne tunnille enää nähdäkseni kavereita, vaan että minä voisin kehittyä. Jouduin kieltämättä hieman työstää asioita pääni sisällä vaan sellaiset 10 vuotta tajutakseni, että tällä lajilla on mulle paljon enemmän annettavaa kun juoruilu satulahuoneessa tunnin jälkeen. En tee tätä muiden, vaan itseni takia!
     Siirryin Kalliorinteeseen Jurvasen Antin valvovan silmän alle, ja tunnit alkoivat muistuttaa enemmän valmennuksia. Olenkin varmaan joskus aiemmin jo sanonut, mutta vaikka kilpailukorkeus nousi siitä 80cm ainoastaan 10cm, ratsastuksellisesti radat muuttuivat aivan eri näköisiksi. Esteeltä toiselle kaahotus muuttui pikkuhiljaa ratsastukseksi, sekä opin laskemaan askeleita esteiden väleissä, ratkaisemaan erilaisia tilanteita, ja sain lisää kisakokemusta. Välillä maisteltiin hiekkaa, ja toisinaan taas poistuttiin paikalta sinivalkoisen ruusukkeen kanssa.




     Aikaisemmin mulle oli tärkeetä yrittää voittaa. Positiivisimmat kokemukset oli aina ne voitot ja sijoitukset, ja vaikka olin iloinen toisesta sijasta, harmitti vähän etten voittanut. Mutta sitten kun 6-vuotias Coda tuli mulle vuoden 2013 lopussa, sain kyllä saman tien sanoa näkemiin tällaiselle ajattelulle. Coda oli kilpaillut nuorten hevosten luokkia, eikä sillä oltu koskaan menty aikaa radalla. Ymmärsin heti, että nyt on aika rakentaa tulevaisuutta vähän pidemmän kaavan mukaan.
     Meidän piti aluksi ostaa joku vanhempi opetusmestari, ja sellaisen kanssa olisikin niitä ruusukkeita päässyt jahtaamaan saman tien. Kaikki sinne päinkään olevat tapaukset ei kuitenkaan vakuuttaneet terveydellään, ja päädyttiin sitten ostamaan Coda, meidän yhteisestä historiasta voit lukea lisää tästä. Sovittiin heti, että Tuisku rakentaa mulle vähän pohjaa Codan kanssa, mutta koska Coda hyppäsikin paremmin mitä luultiin, päädyttiin sitten myös Codan osallistumiseen 7-vuotiaiden racingissa.
     Vaikka en itse kaikissa kisakauden koitoksissa ollutkaan mukana selästä käsin, sain enemmän positiivisia sekä joitakin negatiivisiakin kokemuksia kilpailuista kuin koskaan aikaisemmin. Mittasuhteet kasvoivat ihan valtavasti, jos aiemmin kisoissa vierähti se kolme tuntia, niin nyt siitä olikin tullut kolme päivää! Jos aiemmin sait kisoista voittaessasi 10e ja suklaapatukan, olitkin nyt seuraamassa luokkia lähietäisyydeltä joissa palkinto oli jotain 4000e, tai vaikkapa Volkswagenin farmariauto. Vuoden 2014 aikana kasvoin kilpailijana, sekä hevosenhoitajana / -omistajana ihan mielettömästi.


Positiivisia kokemuksia on ollut mm. monen päivän kilpailut, jossa ollaan yövytty hevosen kanssa :)

     Vaikka mulla on usein ollut positiivisuuden mittarina menestys, ei asiat ole enää samalla mallilla. Olen saanut muuttaa asenteitani todella paljon, ja olen toivottanut erittäin tervetulleeksi uuden, hieman kypsemmän minäni. Toki mä oon ollut tosi iloinen kaikista ruusukkeista ja palkinnoista jne, mutta ei ne ole niin iso juttu. Positiivisemmat kisatilanteet on nykyään usein ne, millon on tullut puhdas rata. Muhun ei edes vaikuta oonko mä selässä itse, vai reunalla seuraamassa, kun yhtään puomia ei ole kolahtanut alas, huokaisen syvään helpotuksesta ja nostan suupielille onnellisen hymyn. "Hyvä Coda!" on aina ekat sanat jotka saan sanotuksi, ja hyvää työtä tehnyt hevonen saa isot taputukset.
     Mutta arvatkaas mitä, tätä en olisi muutama vuosi sitten kyllä uskonut sanovani, positiivisen kokemuksen voi kisoista napata matkaan vaikka se puomi tulisikin alas. 4vp, eikä oikeutta startata uusintaan, no mitä sitten :D! Ensi kerralla paremmin, mutta silti olen saanut taas yhden uuden kokemuksen lisää. Codan tapauksessa puomi tulee harvoin sen huolimattomuuden johdosta, mun kanssa tiputetut puomit on usein mun hätiköidyn etäisyysvirheen seurausta, ja Tuiskun kanssa taas voimattomuutta. Radan jälkeen sanottu "Hyvä Coda!" taputuksineen ei muutu mihinkään suuntaan, sekä parin minuutin viiveellä se hymykin löytää tiensä huulilleni.
     Codan kanssa rakennetaan meidän kisauraa ihan rauhassa, eikä mihinkään ole kiire. Meillä on toivottavasti vielä monta yhteistä vuotta edessä, eikä mulla ole mitään syytä jahdata ruusukkeita kenenkään tulevaisuuden kustannuksella. Tällä tarkoitan sitä, että kun ratsastan huolellisia ratoja joissa en tavoittele voittoa, saan paljon parempia kisakokemuksia meille, ja päästään sitä kautta siirtymään pikkuhiljaa isompiin luokkiin, lähemmäksi tavoitteitamme. Jokainen ruusukkeen perässä kaahotus riskeeraa puhtaan ja tasaisen suorituksen, ja niitä mä haluan saada. Hyviä ja positiivisia kokemuksia, sekä mun että hevosen kannalta!




     Mites sitten ne negatiiviset kokemukset, ne ei ole koskaan liittynyt millään tapaa Codaan! Se antaa aina kilpailuissa kaikkensa, ja tekee juuri niinkuin kuski määrää, joten jos ollaan mokattu, niin trailerin satulakaapista löytyvästä peilistä näkyy kyllä syy. Viime kesästä mieleeni nousee muutama hieman ikävämpi kisatilanne, joiden syyt ovat olleet keskenään täysin erilaisia. Joskus toinen ratsukko on ollut huolimaton, ja tullut päin niin, että Coda on vähän säkähtänyt ja joutunut hyppäämään sivuun (mm. Ypäjällä). Sitten olen myös kohdannut töykeämpiä ihmisiä, mutta muistakaa, että koko kilpailuita on turha tuomita yksittäisen henkilön käytöksen perusteella.
     Sitten on tietenkin nämä ratsuaan syyttelevät ponilapset, joihin jo alussa hieman viittasinkin, kaikille tuttu ilmiö ainakin alempien tasojen kilpailuissa. Huono käytös kilpailupaikalla johtuu omien kokemuksieni mukaan jännityksestä, ja huono käytös kisapaikalla on merkki huonosta stressitilanteiden sieto- ja hallintakyvystä. Itse en omaa aina kovin pitkää pinnaa, ja vanhempiin on helppo purkaa jännitystä kuittamaalla johonkin asiaan hieman ikävämpään sävyyn. Itse syyllistyn myös tähän joskus (anteeks äiti ♥), mutta hevosta en koskaan ikinä syytä. Koitetaan muistaa hillitä itsemme jännemmänkin paikan tullessa, onhan usein kilpailumahdollisuus täysin vanhempiemme ansiota!
     Neljäs negatiivisen jäljen jättäjä löytyy sääolosuhteista, ulkokisat ja kaatosade... varmaan myös monelle tuttu yhdistelmä. Tämä harmillinen asia ei ole tietenkään kilpailujärjestäjien käsissä, eikä sateelle mahda kukaan osapuoli mitään. Ei se sade nyt niinkään itse kilpailusuoritukseen vaikuta, eikai meitä sentään sokerista ole tehty, mutta sateella on iso vaikutus jos se muuttaa kilpailukentän pohjan huonoksi. Tilanne on huono kilpailujärjestäjille, sekä kilpailijoille, usein myös ihan kaikille paikalla oleville. Kilpailija joutuu tehdä päätöksen, meneekö hän hyppäämään kyseiselle pohjalle, ja missä menee raja, sekä järjestäjä saattaa joutua peruuttamaan joitakin luokkia. Tällaisia negatiivisempia kokemuksia löytyy omien kokemuksieni joukosta, mutta kyllähän niitä positiivisia on aina reilusti enemmän :)!


Nurmipohjasta saattaa tulla sateella pehmeä ja liukas, joten pitävät hokit ovat avainasemassa!


Millaisia kisakokemuksia teillä on?
Löydättekö yhteneviä tapauksia omieni kanssa?
Löysittekö tekstin seasta positiiviset ja negatiiviset puolet, vai tuliko postauksesta teidän makuunne liian sekava?

 

♥: Idde

 

 

10 kommenttia:

  1. Blogisi on arvosteltu ja sait uuden lukijan :) http://pysteliina.blogspot.fi/2015/01/blogi-arvostelut-osa-1.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kiitos ja tervetuloa :)

      Poista
  2. Sulla on kyllä hyvä ajattelutapa kisojen suhteen! :) Mulle 2014 vuosi oli kyllä myös todella opettavainen tietysti koirien kanssa mutta paljon kisattiin ja opin ihan hurjan paljon kaikkea!

    VastaaPoista
  3. Olen kyllä kuullut sinunkin kouluseurakisojen jälkeen valittavan kun ei ole mennyt hyvin ja olet ilmeisesti palkintoa lähtenyt tavoittelemaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ömm... en kyllä nyt tiedä mistä kisoista puhut koska etenkään koulukisoissa mua ei kyllä tulokset kiinnosta pätkän vertaa, varsinkaan seuratasolla :D! Koulukisoissa käyn ainastaan äitin "pakotuksesta" ja koska haluan seurata Codan kehitystä mutta etenkin koulukisojen palkinto kyllä kiinnostaa kun kilo p*skaa :)

      Poista
  4. tää oli ihan hyvän mittainen ja ei yhtään liian sekava. Kappalejako ja kirjoitusvirheetön teksti helpottaa niin paljon lukemista! :) En voi muuta sanoo ku ihan uskomattoman komia hevonen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla! Kiitos paljon :)

      Poista
  5. No jokainen tavallaan :) Mutta jos ei osaa ratsastaa kunnolla sileällä ei voi suurissa luokissa esteillä pärjätä terv. maajoukkuetasoinen valmentajani enkä nyt tarkoita että tarvitsisi koulukisoissa pärjätä. Mutta tsemppiä tulevaan kauteen, saatetaan kisoissa törmäillä jos Ypäjälläpäin käyt valmennuksissa tai kisoissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän kyllä ja samaa mieltä :) mun mielestä kuitenkaan sileetä ei karvitse kisata minkään palkinnon vuoksi, tai edes ollenkaan jos ei halua. Monet esteratsastajat saattavat silti olla sileällä paljon taitavampia kun jotkut jotka koulua kisaavat, eikä se ole mikään mittari. Esteratsastus on kouluratsastusta esteiden välissä, ja panostan omaan sileän ratsastukseeni paljon (mm kohta kouluvalmennus). Sileän puoli on mulle todella tärkeä ihan esteidenkin kannalta, mutta silti en tykkää nykyään pahemmin koulua kisata. Ja se on ihan ok. Samoin sulle, ja kyllä varmaan törmäillään :) Ypäjällä tulee kyllä käytyä, helmikuun vika viikonloppu on ekat (:!

      Poista